JEEEEEE, me saatiiiiiiin toooita! Eilen tuli tekstiviesti eraasta working hostellista Loxtonista ( n. 150 km Mildurasta lanteen), etta meille olisi toita. Tyo on appelssiinien ja persikoiden poimintaa ja pakkausta. Tanaan ollaan viela paiva Mildurassa ja huomenna reissataan sitten bussilla Loxtoniin. Keskiviikkona pitais alkaa tyot. Vahan kylla meita molempia jannittaa, etta miten raskaita hommat on ja miten paljon meille on loppujen lopuksi toita tarjolla, mutta lahdetaanpahan nyt ainakin kokeilemaan! :P
Seuraavat viikot painetaan sitten kovasti toita, etta saataisiin matkakassaa vaihteeksi vahan kerrytettyakin.
maanantai 3. joulukuuta 2012
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Friendliest people in the world
Nyt on melkein viikko takana siita, kun jatettiin Muella station tomut selan taakse. Sen jalkeen onkin kerennyt tapahtumaan paljon ja en tieda mika kirous meidan paalle on nyt talla viikolla langetettu, kun oikein mikaan ei voi menna kerralla oikein. :D
Maanantai paiva meni kokonaan Bourkesta Broken Hilliin reissaamiseen. Meilla oli useamman tunnin vaihto pikku kylassa Nynganissa. Nynganissa herkuteltiin oikein olan takaa ja ostettiin kaikkea hyvaa ja epaterveellista Bourken jatkuvan lihansyonnin jalkeen. Stationilla lihaa syotiin aamupalaksi, paivalliseksi, valipalaksi ja iltapalaksi. Ei silla, nyt viikon jalkeen kaipaa taas terveellista kotiruokaa.
Nynganissa kaytiin myos rautatieasemalla olevassa pikku museossa. Henkilokunta oli tosi ystavallista ja vanhempi seta kierrattikin meidat koko museon ympari. Nynganista jai myos mieleen kaikki ihmiset, jotka jatkuvasti varmistelivat, etta onhan meilla tarpeeksi vetta mukana. Tama kuumuus ja aurinko voi olla todella petollinen taalla ja nestehukan riski on erittain suuri.
Broken Hill oli erittain mukava pikku kaivoskaupunki. Yovyttiin Silver Spade Motellissa melkein keskustassa. Budjettimajapaikkoja ei Broken hillista suuremmin loytynyt, koska kaupunki on enemman turistikohde vanhemmille ihmisille, jotka haluavat tulla kokemaan "outbackin". Silver Spadesta saatiin huone 85 dollarilla/yo, ,mutta huone olikin sitakin mukavampi ja iso.
Broken hillissa oli alunperin tarkoitus olla vaan yksi yo ja jatkaa sitten eteenpain Milduraan. Jonkin hetkellisen aivotoimminnan hairion seurauksena ei oltu kuitenkaan varattu aiemmin kuin vaan majoitus Milduraan, eika bussikyyteja. Broken Hillissa selvisikin sitten, etta keskiviikon bussissa ei ollut enaa paikkoja. Ja ainut vaihtoehto olisi jatkaa matkaa lentokoneella, jos haluaisi olla keskiviikkona Mildurassa. Majoituksen kanssa kavi myos niin, etta peruutusmaksu oli 75 dollaria. Kaiken epatoivon keskella saatiin kuitenkin kaikki asiat jarjestettya. Majoituksen sain peruutettua soitettuani booking.comin asiakaspalveluun ja itkettyani hetken sita, etta meilla ei ole kyydityksia Milduraan. Kyytiongelma selvisi, kun mentiin paikalliseen hedelmakauppaan ja perus How are you goingiin avauduttiin meidan epaonnesta kyytien ja majoituksen suhteen. Hedelmakaupan seta antoi meille alennusta hedelmista ja paikallisen lehtimiehen numeron, joka kuulemma liikennoi joka paika Mildura - Broken Hill valia. Oltiin enemman kuin kiitollisia. Soitin postimiehelle ja asia oli alright. Meilla oli kyyti keskiviikoksi, joka myohemmin vaihtui viela torstaiksi, mutta paastiinpa kuitenkin Milduraan.
Postimies Joe oli oikein rempsea vanhempi aussimies ja matka Milduraan taittui The Eaglesia popittaessa ja vitseja kuunnellessa. Taman kuluneen viikon aikana on kylla australialaisten ystavallisyys tullut esille. Jos vaan viitsii suunsa avata ja vaihtaa pari sanaa paikallisten kanssa, niin aina loytyy apua ja kontakteja. Kaikkein paras oli torstaina, kun meidan piti kavella paikalliseen ostoskeskukseen odottamaan Joeta, niin eras random nainen poimi meidat rinkkoineen paivineen pikku autoonsa matkalla. Oli kuulemma liian kuuma kavella. Harvemmin tallaista tapahtuu Suomessa. Ennemminkin kiihdytetaan, jos nahdaan joku tienvarressa kavelemassa.
Kuluneella viikolla paanvaivaa on taas aiheuttanut myos tekniikka. Reissuun lahtiessamme ostettiin upouusi samsungin notebookki matkakoneeksi, joka on kylla osoittaunut pahimmaksi virheeksi. Maanantaikappaleen saatuamme, kone ei lataa ollenkaan ja vika on koneessa. Kaikki tahanastiset kuvat ja omat tiedostot on siis koneella, jota ei pystyta kayttamaan talla hetkella. Nailla nakymin kone pitaisi lahettaa Sydneyyn, jos meinataan saada kansainvalista takuuta hyodynnettya. Sinaansa ei olisi mitaan ongelmaa, mutta talla hetkella prioriteetti numero yksi on toiden etsinta. Ja Mildurassa ei ole kovin hyvia internetin kayttomahdollisuuksia talla hetkella.
Mildurasta viela muutama sananen. Tassa 35 000 asukkaan pikku kaupungissa viihtyisi mielellaan pidemmankin aikaa, jos vaan olisi toita. Odotettiin jotenkin paljon enemman, kun oltiin kuultu, etta talla alueella olisi paljon fruit pickingia. Kausi alkaa kuitenkin vasta tammikuussa ja kaikki working hostellit on taynna epatoivoisia backpackereita talla hetkella. Ollaan nyt kolme paivaa soiteltu hostelleihin, kayty tyonvalitystoimistoja lapi, tutustuttu kaupunkiin, otettu selvaa lahialueiden tyotilanteesta ja huonolta nayttaa. Onneksi huomenna on maanantai, niin paastaan jalleen soittelemaan eri alueiden harvest serviceja lapi. Ei tassa muuten mitaan hataa ole, mutta viikon majoituksiin on mennyt jo enemman rahaa kuin meilla meni yhteensa kuukaudessa Bourkessa. Mutta eikohan kaikki tasta viela selvia, ainakin yritys on kova! :)
Tassa viela muutamia linkkeja, joista kannattaa etsia toita:
www.gumtree.com/au
www.harvesttrail.gov.au --> harvest servicen numero 1800 062 332. Sinne voi soittaa ja saa selville hetkessa mita on meneillaan missakin.
http://www.backpackerjobboard.com.au/
http://www.backpacking-aus.com
Maanantai paiva meni kokonaan Bourkesta Broken Hilliin reissaamiseen. Meilla oli useamman tunnin vaihto pikku kylassa Nynganissa. Nynganissa herkuteltiin oikein olan takaa ja ostettiin kaikkea hyvaa ja epaterveellista Bourken jatkuvan lihansyonnin jalkeen. Stationilla lihaa syotiin aamupalaksi, paivalliseksi, valipalaksi ja iltapalaksi. Ei silla, nyt viikon jalkeen kaipaa taas terveellista kotiruokaa.
Nynganissa kaytiin myos rautatieasemalla olevassa pikku museossa. Henkilokunta oli tosi ystavallista ja vanhempi seta kierrattikin meidat koko museon ympari. Nynganista jai myos mieleen kaikki ihmiset, jotka jatkuvasti varmistelivat, etta onhan meilla tarpeeksi vetta mukana. Tama kuumuus ja aurinko voi olla todella petollinen taalla ja nestehukan riski on erittain suuri.
Broken Hill oli erittain mukava pikku kaivoskaupunki. Yovyttiin Silver Spade Motellissa melkein keskustassa. Budjettimajapaikkoja ei Broken hillista suuremmin loytynyt, koska kaupunki on enemman turistikohde vanhemmille ihmisille, jotka haluavat tulla kokemaan "outbackin". Silver Spadesta saatiin huone 85 dollarilla/yo, ,mutta huone olikin sitakin mukavampi ja iso.
Broken hillissa oli alunperin tarkoitus olla vaan yksi yo ja jatkaa sitten eteenpain Milduraan. Jonkin hetkellisen aivotoimminnan hairion seurauksena ei oltu kuitenkaan varattu aiemmin kuin vaan majoitus Milduraan, eika bussikyyteja. Broken Hillissa selvisikin sitten, etta keskiviikon bussissa ei ollut enaa paikkoja. Ja ainut vaihtoehto olisi jatkaa matkaa lentokoneella, jos haluaisi olla keskiviikkona Mildurassa. Majoituksen kanssa kavi myos niin, etta peruutusmaksu oli 75 dollaria. Kaiken epatoivon keskella saatiin kuitenkin kaikki asiat jarjestettya. Majoituksen sain peruutettua soitettuani booking.comin asiakaspalveluun ja itkettyani hetken sita, etta meilla ei ole kyydityksia Milduraan. Kyytiongelma selvisi, kun mentiin paikalliseen hedelmakauppaan ja perus How are you goingiin avauduttiin meidan epaonnesta kyytien ja majoituksen suhteen. Hedelmakaupan seta antoi meille alennusta hedelmista ja paikallisen lehtimiehen numeron, joka kuulemma liikennoi joka paika Mildura - Broken Hill valia. Oltiin enemman kuin kiitollisia. Soitin postimiehelle ja asia oli alright. Meilla oli kyyti keskiviikoksi, joka myohemmin vaihtui viela torstaiksi, mutta paastiinpa kuitenkin Milduraan.
Postimies Joe oli oikein rempsea vanhempi aussimies ja matka Milduraan taittui The Eaglesia popittaessa ja vitseja kuunnellessa. Taman kuluneen viikon aikana on kylla australialaisten ystavallisyys tullut esille. Jos vaan viitsii suunsa avata ja vaihtaa pari sanaa paikallisten kanssa, niin aina loytyy apua ja kontakteja. Kaikkein paras oli torstaina, kun meidan piti kavella paikalliseen ostoskeskukseen odottamaan Joeta, niin eras random nainen poimi meidat rinkkoineen paivineen pikku autoonsa matkalla. Oli kuulemma liian kuuma kavella. Harvemmin tallaista tapahtuu Suomessa. Ennemminkin kiihdytetaan, jos nahdaan joku tienvarressa kavelemassa.
Kuluneella viikolla paanvaivaa on taas aiheuttanut myos tekniikka. Reissuun lahtiessamme ostettiin upouusi samsungin notebookki matkakoneeksi, joka on kylla osoittaunut pahimmaksi virheeksi. Maanantaikappaleen saatuamme, kone ei lataa ollenkaan ja vika on koneessa. Kaikki tahanastiset kuvat ja omat tiedostot on siis koneella, jota ei pystyta kayttamaan talla hetkella. Nailla nakymin kone pitaisi lahettaa Sydneyyn, jos meinataan saada kansainvalista takuuta hyodynnettya. Sinaansa ei olisi mitaan ongelmaa, mutta talla hetkella prioriteetti numero yksi on toiden etsinta. Ja Mildurassa ei ole kovin hyvia internetin kayttomahdollisuuksia talla hetkella.
Mildurasta viela muutama sananen. Tassa 35 000 asukkaan pikku kaupungissa viihtyisi mielellaan pidemmankin aikaa, jos vaan olisi toita. Odotettiin jotenkin paljon enemman, kun oltiin kuultu, etta talla alueella olisi paljon fruit pickingia. Kausi alkaa kuitenkin vasta tammikuussa ja kaikki working hostellit on taynna epatoivoisia backpackereita talla hetkella. Ollaan nyt kolme paivaa soiteltu hostelleihin, kayty tyonvalitystoimistoja lapi, tutustuttu kaupunkiin, otettu selvaa lahialueiden tyotilanteesta ja huonolta nayttaa. Onneksi huomenna on maanantai, niin paastaan jalleen soittelemaan eri alueiden harvest serviceja lapi. Ei tassa muuten mitaan hataa ole, mutta viikon majoituksiin on mennyt jo enemman rahaa kuin meilla meni yhteensa kuukaudessa Bourkessa. Mutta eikohan kaikki tasta viela selvia, ainakin yritys on kova! :)
Tassa viela muutamia linkkeja, joista kannattaa etsia toita:
www.gumtree.com/au
www.harvesttrail.gov.au --> harvest servicen numero 1800 062 332. Sinne voi soittaa ja saa selville hetkessa mita on meneillaan missakin.
http://www.backpackerjobboard.com.au/
http://www.backpacking-aus.com
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Kengurua ma metsastan....tahdon saada suuren
Aika taas pitkasta aikaa ehka paivitella vahan kuulumisia, niin saa taas vanhempien sydamen sykkeen vahan tasaantumaan. Pari viikkoa on mennyt nyt Muella Stationilla Bourkessa tyoskennellessa. Mukaan on mahtunut parempia paivia ja sitten paivia, jolloin olisi voinut vaan kaivatua maan alle ja pysya siella.
Kaiken kaikkiaan tama outback kokemus on kuitenkin ollut todella mielenkiintoinen. Ensimmainen viikko meni oikeastaan pelkastaan sopeutumiseen ja uusiin asioihin totutteluun. Taalla on niin paljon kaikkea pienta muistettavaa ja tehtavaa, etta ottaa oman aikansa ymmartaa kuinka nama ihmiset oikeastaan elavat taalla keskella ei mitaan. Yksinkertaisistakin asioista voi tulla aika akkia hyvin monimutkaisia, kun perheessa on kuusi ihmista, joilla jokaisella on oma tyylinsa hoitaa asiat.
No anyway, mita me sitten oikeasti ollaan tehty taalla? Ensimmaisella viikolla kaytiin hakemassa auto lahikaupungista Cunnamullasta 250 kilometrin paasta. Lahdettiin aamulla seitseman aikaan matkaan perheen isan Joen kanssa ja vasta puolessa valissa tajuttiin, etta ollaan nyt tana paivana menossa hakemaan sita autoa, joten kummallakaan meista ei ollut minkaanlaista ajokorttia mukana. No tulihan siina matkalla pari poliisiakin vastaan, mutta kukaan ei onneksi vaivautunut pysayttamaan meita. Huvittavaa oli se, etta ne pari poliisia olivat melkein ainoat vastaantulevat autot silla tiella.
Autonhaku reissun jalkeen paivat on menny oikeastaan lasten kanssa leikkiessa, pyykkia pestessa, siivotessa, ajellessa autolla ympari maita ja tarkistellessa vesitankkeja, syottaessa vuohia/lampaita/lehmaa/sikoja yms. Paljon on kylla tullut opittua myos ihan perusasioista. Jotenkin ennen sita oli niin tottunut, etta kaupasta ostetaan lihapaketti, jossa lukee mita lihaa se on ja paalla on valmistusohjeet, helppoa eiko? Taalla mennaan ensin ja metsastetaan tai teurastetaan se elain omalta pihamaalta, sen jalkeen paloitellaan liha, sailotaan se ja laitetaan pannulle, kun on ruoka-aika. Tavallaan aika karua, mutta katevaa.
Kenguruita nama perheen lapset metsastavat koirien evaaksi. Eraana paivana oltiin 12-vuotiaan Meaganin kyydissa kenguru-metsalla. Ja se 12-vuotias tytto oikeesti ampui sen kengurun. Latasi muina miehina aseen ja puhui metsastyksesta samalla tavalla kun oma isani. Pikkusen kylla valilla hirvittaa, kun aseita on joka autossa ja joka paikassa. Onneksi 4-vuotias Jack heiluttelee viela vain leikkipistooleja.
Niin ja viime viikolla oltiin myos perheen kanssa ihan "kunnon" toissa laitumella. Joe, Meg ja William kerasivat lampaat ensin kasaan (mustering) ja sen jalkeen meidan piti lajitella ne pienempiin aitauksiin (drafting). Yhdessa aitauksessa laitettiin isoille lampaille matolaaketta (drenching), toisessa aitauksessa annettiin laaketta, laitettiin korvamerkintoja ja leikattiin lampailta palat korvista pois, jotta niiden varastaminen olisi vaikeampaa. Toisena paivana sain auringon pistoksen ja jouduin lepailemaan ja heittamaan laattaa pari paivaa. Silla aikaa Jarkko autteli ahkerasti laitumella.
Tyoskentely on kuitenkin valilla tosi haasteellista taalla. Ollaan Jarkon kanssa puhuttu paljon siita, etta meita arsyttaa kun kymmenen ihmista tekee yhta ja samaa asiaa ja sitten jokaisella on oma tyylinsa. Meille ei myos valilla kerrota miksi tehdaan jotain asiaa, eika anneta tarpeeksi selvia ohjeita. Perheen isannalla on valilla oma visio niin vankka, etta on todella vaikea pysya ajatuksen juoksussa mukana.
Mitas viela? Niin ja ollaan paasty nakemaan "Bushfire" nyt ihan lahietaisyydelta. Oltiin parina iltana muonittamassa kylan miehia, jotka taistelivat tulta vastaan. Paastiin parin aussimiehen kyytiinkin tulen ytimeen yolla, kun palo oli jo paremmin hallussa. Tyonteko ei vaikuttanut kylla olevan kovin vakavaa, kun auto oli taynna kaljatolkkeja ja toinen miehista alkoi jo olemaan pienessa sievassa.
Niin ja Joe ja rommikolat on viela pakko mainita. Paikan isanta Joe siis juo joka ilta Bundaberg rommia kolalla. Eraana iltana Jarkko ja Joe innostuivat sitten kittaamaan useamman lasillisen ("One for the road")ja keskustelemaan toisesta maailmansodasta. Nyt William ja Joe ainakin osaavat kaikkein tarkeimmat suomalaiset kirosanat ja "kippis" ja "holkyn kolkyn" sanonnat.
Tulevasta viela sen verran, etta ollaan ainakin seuraava viikko viela taalla perheessa. Sen jalkeen siirrytaan varmaankin pariksi paivaksi Broken Hilliin ja sitten Milduraan, jossa on semmonen working hostel. Soitin sinne tanaan ja toita pitaisi olla tarjolla. Tosin luettiin myos kommentteja ko. paikasta ja paikan omistajaa on kuvailtu sanonnalla "Spawn of Satan", mutta lahdetaanpa nyt kokeilemaan valilla palkallisiakin toita. Ja jos paikka on joku orjatyoleiri, niin etsitaan jotain muuta.
Kuvia ei sitten vahaan aikaan ole varmaankaan tulossa, koska meidan oma kuukauden vanha minilappari ei toimi talla hetkella. Emmeka oikein pysty tekemaan asialle talla hetkella mitaan, kun lahimpaan suurempaan kaupunkiin on monien satojen kilometrien matka.
Kaiken kaikkiaan tama outback kokemus on kuitenkin ollut todella mielenkiintoinen. Ensimmainen viikko meni oikeastaan pelkastaan sopeutumiseen ja uusiin asioihin totutteluun. Taalla on niin paljon kaikkea pienta muistettavaa ja tehtavaa, etta ottaa oman aikansa ymmartaa kuinka nama ihmiset oikeastaan elavat taalla keskella ei mitaan. Yksinkertaisistakin asioista voi tulla aika akkia hyvin monimutkaisia, kun perheessa on kuusi ihmista, joilla jokaisella on oma tyylinsa hoitaa asiat.
No anyway, mita me sitten oikeasti ollaan tehty taalla? Ensimmaisella viikolla kaytiin hakemassa auto lahikaupungista Cunnamullasta 250 kilometrin paasta. Lahdettiin aamulla seitseman aikaan matkaan perheen isan Joen kanssa ja vasta puolessa valissa tajuttiin, etta ollaan nyt tana paivana menossa hakemaan sita autoa, joten kummallakaan meista ei ollut minkaanlaista ajokorttia mukana. No tulihan siina matkalla pari poliisiakin vastaan, mutta kukaan ei onneksi vaivautunut pysayttamaan meita. Huvittavaa oli se, etta ne pari poliisia olivat melkein ainoat vastaantulevat autot silla tiella.
Autonhaku reissun jalkeen paivat on menny oikeastaan lasten kanssa leikkiessa, pyykkia pestessa, siivotessa, ajellessa autolla ympari maita ja tarkistellessa vesitankkeja, syottaessa vuohia/lampaita/lehmaa/sikoja yms. Paljon on kylla tullut opittua myos ihan perusasioista. Jotenkin ennen sita oli niin tottunut, etta kaupasta ostetaan lihapaketti, jossa lukee mita lihaa se on ja paalla on valmistusohjeet, helppoa eiko? Taalla mennaan ensin ja metsastetaan tai teurastetaan se elain omalta pihamaalta, sen jalkeen paloitellaan liha, sailotaan se ja laitetaan pannulle, kun on ruoka-aika. Tavallaan aika karua, mutta katevaa.
Kenguruita nama perheen lapset metsastavat koirien evaaksi. Eraana paivana oltiin 12-vuotiaan Meaganin kyydissa kenguru-metsalla. Ja se 12-vuotias tytto oikeesti ampui sen kengurun. Latasi muina miehina aseen ja puhui metsastyksesta samalla tavalla kun oma isani. Pikkusen kylla valilla hirvittaa, kun aseita on joka autossa ja joka paikassa. Onneksi 4-vuotias Jack heiluttelee viela vain leikkipistooleja.
Niin ja viime viikolla oltiin myos perheen kanssa ihan "kunnon" toissa laitumella. Joe, Meg ja William kerasivat lampaat ensin kasaan (mustering) ja sen jalkeen meidan piti lajitella ne pienempiin aitauksiin (drafting). Yhdessa aitauksessa laitettiin isoille lampaille matolaaketta (drenching), toisessa aitauksessa annettiin laaketta, laitettiin korvamerkintoja ja leikattiin lampailta palat korvista pois, jotta niiden varastaminen olisi vaikeampaa. Toisena paivana sain auringon pistoksen ja jouduin lepailemaan ja heittamaan laattaa pari paivaa. Silla aikaa Jarkko autteli ahkerasti laitumella.
Tyoskentely on kuitenkin valilla tosi haasteellista taalla. Ollaan Jarkon kanssa puhuttu paljon siita, etta meita arsyttaa kun kymmenen ihmista tekee yhta ja samaa asiaa ja sitten jokaisella on oma tyylinsa. Meille ei myos valilla kerrota miksi tehdaan jotain asiaa, eika anneta tarpeeksi selvia ohjeita. Perheen isannalla on valilla oma visio niin vankka, etta on todella vaikea pysya ajatuksen juoksussa mukana.
Mitas viela? Niin ja ollaan paasty nakemaan "Bushfire" nyt ihan lahietaisyydelta. Oltiin parina iltana muonittamassa kylan miehia, jotka taistelivat tulta vastaan. Paastiin parin aussimiehen kyytiinkin tulen ytimeen yolla, kun palo oli jo paremmin hallussa. Tyonteko ei vaikuttanut kylla olevan kovin vakavaa, kun auto oli taynna kaljatolkkeja ja toinen miehista alkoi jo olemaan pienessa sievassa.
Niin ja Joe ja rommikolat on viela pakko mainita. Paikan isanta Joe siis juo joka ilta Bundaberg rommia kolalla. Eraana iltana Jarkko ja Joe innostuivat sitten kittaamaan useamman lasillisen ("One for the road")ja keskustelemaan toisesta maailmansodasta. Nyt William ja Joe ainakin osaavat kaikkein tarkeimmat suomalaiset kirosanat ja "kippis" ja "holkyn kolkyn" sanonnat.
Tulevasta viela sen verran, etta ollaan ainakin seuraava viikko viela taalla perheessa. Sen jalkeen siirrytaan varmaankin pariksi paivaksi Broken Hilliin ja sitten Milduraan, jossa on semmonen working hostel. Soitin sinne tanaan ja toita pitaisi olla tarjolla. Tosin luettiin myos kommentteja ko. paikasta ja paikan omistajaa on kuvailtu sanonnalla "Spawn of Satan", mutta lahdetaanpa nyt kokeilemaan valilla palkallisiakin toita. Ja jos paikka on joku orjatyoleiri, niin etsitaan jotain muuta.
Kuvia ei sitten vahaan aikaan ole varmaankaan tulossa, koska meidan oma kuukauden vanha minilappari ei toimi talla hetkella. Emmeka oikein pysty tekemaan asialle talla hetkella mitaan, kun lahimpaan suurempaan kaupunkiin on monien satojen kilometrien matka.
torstai 8. marraskuuta 2012
Countrylife in Muella Station
Ei voi muuta sanoa, kun että mä olen sanaton tällä hetkellä. Toissapäivänä saavuttiin Bourkeen. Ja tavallaan oli edessä tämän reissun ensimmäinen kulttuurishokki. Jo bussimatkalla puolet ihmisistä oli aborginaaleja. Ei sillä, että meillä olisi mitään heitä vastaan, mutta ihmiset oli vaan paljon tummempia mitä oltiin nähty Sydneyssä ja Newcastlessa. Bussimatka kesti noin 4,5 tuntia ja koko matkan tie oli käytännössä suora ja tasainen. Ikkunasta näkyi pelkkää outbackkia. Kuivaa maata ja siellä täällä puskia. Silloin tällöin näkyi myös vuohia ja muutama kenguru tien varrella. Oli todella rauhoittavaa vain katsella ulos linja-auton ikkunasta.
Mahassa oli muutama perhonen, kun saavuttiin Bourkeen, koska ei oikein osannut odottaa mitään, eikä tiennyt ollenkaan mihin on tulossa. Bourkeen päästyämme kirjauduttiin samaan motelliin, johon oltiin jätetty työhakemuksetkin. Omistajapariskunta ei ollu paikalla, joten respassa meitä oli vastassa pari saksalaista backbackkeri heppua. Illalla kierreltiin vähän Bourkessa ja löytyipä sieltä yksi ruokakauppakin, joka oli auki. Ostettiin sitten vähän juustoa ja keksejä ja korkattiin valkkaripullo, joka oltiin aiemmin ostettu Hunter Valleyn viinitiloilta.
Bourke on tosiaan siis vain tosi pieni kyläpahainen keskellä "ei mitään". Varsinainen seikkailu alko kuitenkin eilen, kun Joe haki meidät motellilta. Hypättiin ison offroad auton kyytiin ja heitettiin rinkat lavalle. Melkein heti alussa Joe kertoi, että farmille onkin sitten 130 kilometriä matkaa, että varautukaa istumaan hetkinen. Seuraavana Joe sitten kertoikin, että oli juuri käynyt lääkärissä ja hän saattaa olla sitten hieman "lääkkeiden" vaikutuksen alaisena. Osa tietysti australiaista mustaa huumoria, mutta oli siinä ripaus tottakin. Matka taittui leppoisasti jutellen, mutta maisemat muuttuivat entistä harvemmiksi ja tie kapeammaksi. Asfaltista ei ollut tietoakaan, eikä pelkoa vastaantulevasta liikenteestä. Ainut huolenaihe olivat tiellä kävelevät emut ja vuohet, joille annettiin töötin laulaa aina välillä. Tarvittaessa oltaisiin otettu puskuri käyttöön. Outbackilla autoissa on siis kunnon vankat puskurit edessä, koska ei koskaan tiedä mitä tiellä tulee vastaan.
Eilen oli siis ensimmäinen päivä täällä Muella Stationilla. Päästiin jo heti pelaamaan australialaista "monopolia", jossa ei käydä kauppaa kiinteistöstä vaan vuohista ja farmeista. Tutustuttiin myös perheen nuorimpiin Jackiin (4v.), Rebeccaan (9v.) ja Meaganiin (12v.) hyppimällä ilta trampoliinilla. Perheen vanhin lapsi William (13.v) oli eilen aika kiinni kouluhommissa, joten tutustuttiin häneen paremmin vasta tänään.
Tuntuu, että voisi kirjoittaa romaanin näistä kahdesta päivästä, koska on tapahtunut niin paljon uusia ja ihmeellisiä asioita. Muutama sananen Muella Stationista, koska musta tuntuu, että kukaan ei voi ymmärtää kuinka korvessa me tällä hetkellä oikeasti ollaan. Ollaan siis 130 kilometriä lähimmästä kylästä, 27 kilometriä lähimmästä naapurista ja noin 10 000 vuohen ja lampaan keskellä. Perheen lapsien lisäksi eläimiä löytyy joka lähtöön. On hevosia, kalkkunoita, kana, sikoja, hevosia, koiria ja kilpikonna. Sitten jos lisätään vielä kaikki miljoonat eriväriset hämähäkit ja käärmeet, joita pihapiirissä liikkuu, niin australialainen eläintarha on valmis.
Meidän koti on tällä hetkellä vanha iso karavaani, joka on keskellä lampaiden ja vuohien karsinaa. Karsinassa on etenkin kaksi erittäin söpöä pikku vuohta, jotka tulevat aina imemään meidän sormia. Kun he tulevat erittäin nälkäisiksi, annetaan niille tuttipullosta maitoa. Talo, jossa perhe asuu on melko iso. Eikä missään nimessä voi sanoa, että vaikka tämä perhe asuu keskellä ei mitään omassa "kommuunissaan", että ihmiset olisi jotenkin sivistymättömiä maalaisia. Lapset ovat kotikoulussa ja joka päivä opettaja tulee naapurista opettamaan heitä. Tämä kotiopettaja on siis ainut, joka asuu lähellä taloa. Australian valtio on palkannut hänet töihin tänne. Lapset tekevät myös etätehtäviä netin kautta. On jotenkin vaan niin hienoa nähdä, kuinka hyvin tämän perhe tulee keskenään toimeen. Tuntuu, että he ovat todella onnellisia elämäänsä ja lapset ovat tosi innokkaita oppimaan uutta ja menemään kouluun joka aamu. Vaikka meillä on hyvä koulusysteemi Suomessa, silti ainakin omalla kohdalla, joskus kouluun meneminen tuntui tosi tylsältä ja puuduttavalta. Missä oli kaikki tällainen innostus, joka näillä lapsilla on uusien asioiden oppimista kohtaan?
On myös uskomatonta, että kaikki nämä lapset osaa tosiaan ajaa crossipyörillä, mönkijöillä ja kaikilla muilla vekottimilla. Ne menee tuolla pelloilla ja maastossa ja hoitaa eläimiä ja tekee kaikkia muita töitä aamusta iltaan koulun jälkeen. Eilen Meagan kuljetti kahta koiraa crossipyörän kyydissä ja ajoi varmaan 60 km/h ja that was such a cool thing I think! Enkä kyllä itse pystyisi ikinä samaan.
Mutta joo. Vastaanotto on ollut kyllä mahtava. Ollaan leikitty lasten kanssa, juteltu Kylien ja Joen kanssa ja tänään jopa kokattiin lounaaksi lihapullia ja perunamuussia. Tänään aamulla tehtiin myös ensimmäiset raskaat ruumilliset työt. Kitkettiin rikkaruohoja talon ympäristöstä. Rikkaruohot ei ole täällä ihan tavallisia helposti maasta revittäviä kuin Suomessa. Osa on todella tiukassa, joutuu kaivamaan lapiolla juuret ylös maasta. Tehtiin hommia 5-6 tuntia yli 30 asteen lämmössä. Oli huvittavaa kun nelivuotias pikku Jack tuli auttamaan meitä ja kantoi roskia kottikärryyn. Rakettiin myös aita meidän karavaanin ympärille, jotta ei joka aamu tarvitsisi astua vuohen paskaan heti ensimmäisenä aamulla.
Nyt olisi ehkä parasta pikku hiljaa lopettaa, koska muuten porukka nukahtaa jo puolessa välissä. Ja tässä on vasta kooste parista päivästä. Mitä se on sitten kuukauden jälkeen. Niin ja toivotaan, että ei päädytä käärmeen ruoaksi tämän kuukauden aikana tai muutenkaan, koska melkein kaikki käärmeet tällä alueella on myrkyllisiä ja niitä liikkuu pihapiirissä ja melkein joka paikassa kuumalla säällä. Hämähäkkejä on myös joka lähtöön. Tämä on ehkä ihan hyvää siedätyshoitoa minulle, joka juoksee viiden kilometrin päähän kirkuen, jos näkee hämähäkin tai käärmeen.
Niin ja kuvia tulee kunhan saadaan jossain välissä ladattua. Täällä ei toimi meidän puhelimet ollenkaan ja netin latauksia täytyy rajoittaa.
Mutta "Keep on rocking in the free world!"
Mahassa oli muutama perhonen, kun saavuttiin Bourkeen, koska ei oikein osannut odottaa mitään, eikä tiennyt ollenkaan mihin on tulossa. Bourkeen päästyämme kirjauduttiin samaan motelliin, johon oltiin jätetty työhakemuksetkin. Omistajapariskunta ei ollu paikalla, joten respassa meitä oli vastassa pari saksalaista backbackkeri heppua. Illalla kierreltiin vähän Bourkessa ja löytyipä sieltä yksi ruokakauppakin, joka oli auki. Ostettiin sitten vähän juustoa ja keksejä ja korkattiin valkkaripullo, joka oltiin aiemmin ostettu Hunter Valleyn viinitiloilta.
Bourke on tosiaan siis vain tosi pieni kyläpahainen keskellä "ei mitään". Varsinainen seikkailu alko kuitenkin eilen, kun Joe haki meidät motellilta. Hypättiin ison offroad auton kyytiin ja heitettiin rinkat lavalle. Melkein heti alussa Joe kertoi, että farmille onkin sitten 130 kilometriä matkaa, että varautukaa istumaan hetkinen. Seuraavana Joe sitten kertoikin, että oli juuri käynyt lääkärissä ja hän saattaa olla sitten hieman "lääkkeiden" vaikutuksen alaisena. Osa tietysti australiaista mustaa huumoria, mutta oli siinä ripaus tottakin. Matka taittui leppoisasti jutellen, mutta maisemat muuttuivat entistä harvemmiksi ja tie kapeammaksi. Asfaltista ei ollut tietoakaan, eikä pelkoa vastaantulevasta liikenteestä. Ainut huolenaihe olivat tiellä kävelevät emut ja vuohet, joille annettiin töötin laulaa aina välillä. Tarvittaessa oltaisiin otettu puskuri käyttöön. Outbackilla autoissa on siis kunnon vankat puskurit edessä, koska ei koskaan tiedä mitä tiellä tulee vastaan.
Eilen oli siis ensimmäinen päivä täällä Muella Stationilla. Päästiin jo heti pelaamaan australialaista "monopolia", jossa ei käydä kauppaa kiinteistöstä vaan vuohista ja farmeista. Tutustuttiin myös perheen nuorimpiin Jackiin (4v.), Rebeccaan (9v.) ja Meaganiin (12v.) hyppimällä ilta trampoliinilla. Perheen vanhin lapsi William (13.v) oli eilen aika kiinni kouluhommissa, joten tutustuttiin häneen paremmin vasta tänään.
Tuntuu, että voisi kirjoittaa romaanin näistä kahdesta päivästä, koska on tapahtunut niin paljon uusia ja ihmeellisiä asioita. Muutama sananen Muella Stationista, koska musta tuntuu, että kukaan ei voi ymmärtää kuinka korvessa me tällä hetkellä oikeasti ollaan. Ollaan siis 130 kilometriä lähimmästä kylästä, 27 kilometriä lähimmästä naapurista ja noin 10 000 vuohen ja lampaan keskellä. Perheen lapsien lisäksi eläimiä löytyy joka lähtöön. On hevosia, kalkkunoita, kana, sikoja, hevosia, koiria ja kilpikonna. Sitten jos lisätään vielä kaikki miljoonat eriväriset hämähäkit ja käärmeet, joita pihapiirissä liikkuu, niin australialainen eläintarha on valmis.
Meidän koti on tällä hetkellä vanha iso karavaani, joka on keskellä lampaiden ja vuohien karsinaa. Karsinassa on etenkin kaksi erittäin söpöä pikku vuohta, jotka tulevat aina imemään meidän sormia. Kun he tulevat erittäin nälkäisiksi, annetaan niille tuttipullosta maitoa. Talo, jossa perhe asuu on melko iso. Eikä missään nimessä voi sanoa, että vaikka tämä perhe asuu keskellä ei mitään omassa "kommuunissaan", että ihmiset olisi jotenkin sivistymättömiä maalaisia. Lapset ovat kotikoulussa ja joka päivä opettaja tulee naapurista opettamaan heitä. Tämä kotiopettaja on siis ainut, joka asuu lähellä taloa. Australian valtio on palkannut hänet töihin tänne. Lapset tekevät myös etätehtäviä netin kautta. On jotenkin vaan niin hienoa nähdä, kuinka hyvin tämän perhe tulee keskenään toimeen. Tuntuu, että he ovat todella onnellisia elämäänsä ja lapset ovat tosi innokkaita oppimaan uutta ja menemään kouluun joka aamu. Vaikka meillä on hyvä koulusysteemi Suomessa, silti ainakin omalla kohdalla, joskus kouluun meneminen tuntui tosi tylsältä ja puuduttavalta. Missä oli kaikki tällainen innostus, joka näillä lapsilla on uusien asioiden oppimista kohtaan?
On myös uskomatonta, että kaikki nämä lapset osaa tosiaan ajaa crossipyörillä, mönkijöillä ja kaikilla muilla vekottimilla. Ne menee tuolla pelloilla ja maastossa ja hoitaa eläimiä ja tekee kaikkia muita töitä aamusta iltaan koulun jälkeen. Eilen Meagan kuljetti kahta koiraa crossipyörän kyydissä ja ajoi varmaan 60 km/h ja that was such a cool thing I think! Enkä kyllä itse pystyisi ikinä samaan.
Mutta joo. Vastaanotto on ollut kyllä mahtava. Ollaan leikitty lasten kanssa, juteltu Kylien ja Joen kanssa ja tänään jopa kokattiin lounaaksi lihapullia ja perunamuussia. Tänään aamulla tehtiin myös ensimmäiset raskaat ruumilliset työt. Kitkettiin rikkaruohoja talon ympäristöstä. Rikkaruohot ei ole täällä ihan tavallisia helposti maasta revittäviä kuin Suomessa. Osa on todella tiukassa, joutuu kaivamaan lapiolla juuret ylös maasta. Tehtiin hommia 5-6 tuntia yli 30 asteen lämmössä. Oli huvittavaa kun nelivuotias pikku Jack tuli auttamaan meitä ja kantoi roskia kottikärryyn. Rakettiin myös aita meidän karavaanin ympärille, jotta ei joka aamu tarvitsisi astua vuohen paskaan heti ensimmäisenä aamulla.
Nyt olisi ehkä parasta pikku hiljaa lopettaa, koska muuten porukka nukahtaa jo puolessa välissä. Ja tässä on vasta kooste parista päivästä. Mitä se on sitten kuukauden jälkeen. Niin ja toivotaan, että ei päädytä käärmeen ruoaksi tämän kuukauden aikana tai muutenkaan, koska melkein kaikki käärmeet tällä alueella on myrkyllisiä ja niitä liikkuu pihapiirissä ja melkein joka paikassa kuumalla säällä. Hämähäkkejä on myös joka lähtöön. Tämä on ehkä ihan hyvää siedätyshoitoa minulle, joka juoksee viiden kilometrin päähän kirkuen, jos näkee hämähäkin tai käärmeen.
Niin ja kuvia tulee kunhan saadaan jossain välissä ladattua. Täällä ei toimi meidän puhelimet ollenkaan ja netin latauksia täytyy rajoittaa.
Mutta "Keep on rocking in the free world!"
maanantai 5. marraskuuta 2012
Dubbon kuulumisia
Nyt on sitten meidan todellinen seikkailu alkanut. Eilen jatettiin Newcastlen tomut taakse ja siirryttiin tanne sisamaahan, Dubboon. Viimeiset paivat Newcastlessa meni tosi mukavasti. Kaytiin Caves Beachilla, kaupungilla vahan shoppailemassa ja Peterin ja Cherylin kanssa Hunter Valleylla.
Hunter Valleylla kaytiin parilla viinitilalla ja Hunter Valley Gardenissa, joka on ilmeisestikin austaralian suurin puutarha. Siella on monta erilaista pienempaa puutarhaa, jotka on jaettu eri teemoihin. Loytyy mm. Chinese-, rose-,formal- ja paljon muita. Kuvia tulee lisaa sitten kun saadaan ne koneelle ja saadaan ne ladattua tanne.
Viimeisena iltana Peter ja Cheryl vei meidat syomaan moderniin aasialaiseen ravintolaan, joka on paikallisten suosiossa. JA RUOKA OLI AIVAN MIELETTOMAN HYVAA! Nousee vesi kielelle ihan pelkasta muistelemisesta.
Talla hetkella ollaan Dubbossa pienessa hotellissa, josta saatiin pariksi paivaksi huone hyvaan hintaan. Tanaan on taas lonkkavolvo laulanut hoosiannaa, kun kaytiin aamulla Taronga Western Zoo:ssa, joka on iso elaintarha. Kaveltiin koko alue ympari ja matkaa kertyi yhteensa 9 kilometria. Ei kylla tuntunut missaan, kun oli niin paljon mielenkiintoista nahtavaa. Tosi paljon erilaisia Afrikan elaimia, norsuja, kirahveja, leijonia, seeproja ynna muita. Sitten oli paljon erilaisia apinalajeja ja Australian omaa elaimistoakin. Sympaattisimman elaimen palkinto meni talla kertaa mangusteille. Huvittava elain kylla. Yksi laumasta seisoo koko ajan kukkulan paalla ja tarkkailee ymparistoa silla aikaa kun muut kaivaa koloja maahan ja leikkii keskenaan.
Neljan tunnin elaintarha session jalkeen siirryttiin kaupungin yleisille uima-altaille vahan vilvoittelemaan. Ei saisi valittaa, enka valita, mutta taalla on kylla TOSI KUUMA. :D Tanaan oli +34 astetta, eika pilvenhattaraakaan. Huomaa kylla eron heti, kun siirryttiin enempi sisamaahan. Ja tan pitais olla viela pala kakkua, nimittain Bourkessa naita suomalaisia kylla grillataan..
Mutta eihan siina. Huomenna Bourkeen pienen pieneen maalaiskylaan. Ajateltiin kirjoitella kuulumiset tanaan, koska seuraavasta nettikerrasta ei ole tietoa. Ei aavistustakaan mihinka jumalan selan taakse tasta ollaan lahdossa, mutta huomenna selviaa. Alustavasti ainakin seuraavat 3 viikkoa Bourkessa farmihommissa ja samalla myos aktiivista tyonhakua jatkoa varten.
-- > Let's go to Back of Bourke! ( Australialaisilla on tosiaan tama sanonta kaytossa ja tarkoittaa edelleen paikkaa keskella ei mitaan ;) )
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
RSA-kurssi, Blacbutt reserve ja kaikki miljoonat kommellukset
Sydneyn vierailun jälkeen ollaan lähinnä vaan kulutettu aikaa Newcastlessa. Lauantaina käytiin mun vanhan host perheen ja muutaman rotarin kanssa syömässä Warners Bayllä yhdessä pizza-paikassa. Oli jotenkin tosi kiva nähdä Nicolea ja Pauliakin pitkästä aikaa ja koko illan oli jotenkin tosi letkeä tunnelma. Sunnuntaina eksyttiin anglikaaniseen kirkkoon jumalanpalvelukseen Cherylin, Peterin ja suomalaisen rotary-vaihtarin Ellan kanssa. Jumalanpalvelus oli hyvin paljon samanlainen kuin suomessakin, mutta ei ehkä yhtä "virallinen". Hämmentävintä oli vaihe, jossa kaikki kirkossa olijat alkoivat kätellä toisiaan ja sanoivat "Peace be with you".
Viime viikolla hoidettiin myös australialaiset pankkitilit kuntoon, tilattiin tax file numberit ja hankittiin pre-paid puhelimeen. Asiat alkaa siis pikku hiljaa edetä. Niin ja kirjoitettiin myös resumet ja lähetettiin jo ensimmäiset työhakemuksetkin. Ehkä huvittavinta on, että ollaan seuraavaksi menossa farmille töihin Bourkeen, jossa asukkaita on ehkä muutama sata ja juuri siellä eräs motelliyrittäjä etsii backbackkereitä töihin. Saatiin jo vastauskin sieltä suunnilta, yrittäjä on ilmeisesti lomilla, joten poiketaan varmaankin käymään siellä paikan päällä ensiviikolla.
Eilen käytiin suorittamassa australialaiset anniskelupassit Jarkon kanssa ja THAT WAS A BIG JOKE. Kurssi kesti 6 tuntia ja mentiin Jarkon kanssa sinne ihan löysät housussa, koska jotenkin ajateltiin, että se on varmasti tosi vaikea koe tms. Nooooo... kurssinvetäjä alkoi luennoimaan anniskeluasioista ja aina välillä meidän piti kirjoittaa lapulle "tärkeitä asioita", käytännössä siis kirjoitettiin lapulle aina koevastaukset.
3 tunnin luennoimisen jälkeen meillä oli 30 minuutin ruokatauko, jonka aikana käytiin hotellin alakerrasta hakemassa vähän pientä purtavaa. Noo, eihän sekään mennyt niinkuin elokuvissa. Australiassa joissakin paikoissa ruokaa tilatessa saa käteensä "Bumerangin/Beeperin". Ja kuinkas kävikään, juuri meidän Beeperistä oli loppumassa akku ja meidän ruokatilaus oli mennyt sekaisin. Juuri kun kurssi oli jatkumassa, saatiin ruoat ja jouduttiin sitten ottamaan ne mukaan sinne tunnille. Meille oli kyllä sanottu kurssin alkaessa, että ruuat saa sitten ottaa mukaan, mutta oli se vähän noloa pistellä ranskalaisia poskeen kun toinen luennoi edessä. Mutta eihän siinä, takarivissä kaksi kaveria taisi juoda olutta, että that's what I call resbonsible service of alcohol.
Kaikkein huikeinta oli kuitenkin se koe sen kuuden tunnin istumisen jälkeen. Saatiin paperit, joihin piti käytännössä kopioida kaikki vastaukset lapusta, johon oltiin kirjoitettu kaikki "tärkeät asiat". Saatiin myös pitää kaikki materiaali kokeessa. Ja kuinkas kävikään, kaikki läpäisivät testin.
--> Niin ja jos joku on aikeissa suorittaa RSA-kurssin, niin suosittelen lämpimästi lataamaan materiaalin netistä http://www.dmptraining.com.au/downloads.php ja suorittamaan testin vaikka netissä. Taitaa päästä vielä paljon halvemmalla.
Tänään tehtiin päiväretki Blackbutt reserveen, joka on tavallaan "minieläinpuisto" aivan kaupungin vieressä. Paikka on muuten ilmainen, mutta jos haluaa päästä silittämään koalaa, niin täytyy ostaa 4,5 dollarin lippu. Päivä oli kokonaisuudessaan tosi mukava ja KUUMA. Kierreltiin ja katseltiin eläimiä muutama tunti. Jarkko kiintyi ja samaistui erityisesti vompattiin. Mun lemppari oli naaraskoala, Jarrah, jota päästiin silittämään.
Ei kyllä tästäkään päivästä selvitty ilman kommelluksia. Melkein kaikki ne kakkospuhelimet, jotka otettiin Suomesta mukaan ei jostain syystä tai toisesta toimi. Joten lähdettiin aamulla vielä liikenteeseen mun suomalaisen liittymän turvin. Noh, jossain vaiheessa sitten huomattiin, että sillä puhelimella ei pysty enää laittamaan viestejä tai soittamaan puheluita. Veljeni Mikko oli siis ilmeisesti sulkenut liittymän tai laittanut sen tosi pienille kustannuksille. Anyway ilta alkoi sarastaa ja meillä ei ollut mitää millä soittaa. Kysyttiin puhelinta lainaan yhdeltä paikalliselta ja yritettiin soittaa Peterille, mutta ei saatu yhteyttä. Mies neuvoi meidät kävelemään läheiseen keskustaan, jos löydettäisiin sieltä apua. Löydettiin onneksi kauppa ja puhelinkoppi Blacbuttin keskustasta ja saatiin Peter kiinni pienen säätämisen jälkeen. Mutta ei voi muuta sanoa, kun että MÄ VIHAAN TEKNIIKKAA ja varsinkin silloin kun se ei toimi.
Huvittavaa on se, että reissussa jotenkin kaikki pienetkin ja yksinkertaisetkin asiat voi vaan välillä tuntua todella monimutkaisilta..vaikka vaan se ruoan tilaaminen ravintolassa tai puhelinkopin käyttäminen hätätilanteessa. ;)
Kuitenkin saatiin kaiken tämän jälkeen hyvä syy lähteä "kylmälle kaljalle" ;) Ja voin kertoa, että se maistui.
Viime viikolla hoidettiin myös australialaiset pankkitilit kuntoon, tilattiin tax file numberit ja hankittiin pre-paid puhelimeen. Asiat alkaa siis pikku hiljaa edetä. Niin ja kirjoitettiin myös resumet ja lähetettiin jo ensimmäiset työhakemuksetkin. Ehkä huvittavinta on, että ollaan seuraavaksi menossa farmille töihin Bourkeen, jossa asukkaita on ehkä muutama sata ja juuri siellä eräs motelliyrittäjä etsii backbackkereitä töihin. Saatiin jo vastauskin sieltä suunnilta, yrittäjä on ilmeisesti lomilla, joten poiketaan varmaankin käymään siellä paikan päällä ensiviikolla.
Eilen käytiin suorittamassa australialaiset anniskelupassit Jarkon kanssa ja THAT WAS A BIG JOKE. Kurssi kesti 6 tuntia ja mentiin Jarkon kanssa sinne ihan löysät housussa, koska jotenkin ajateltiin, että se on varmasti tosi vaikea koe tms. Nooooo... kurssinvetäjä alkoi luennoimaan anniskeluasioista ja aina välillä meidän piti kirjoittaa lapulle "tärkeitä asioita", käytännössä siis kirjoitettiin lapulle aina koevastaukset.
3 tunnin luennoimisen jälkeen meillä oli 30 minuutin ruokatauko, jonka aikana käytiin hotellin alakerrasta hakemassa vähän pientä purtavaa. Noo, eihän sekään mennyt niinkuin elokuvissa. Australiassa joissakin paikoissa ruokaa tilatessa saa käteensä "Bumerangin/Beeperin". Ja kuinkas kävikään, juuri meidän Beeperistä oli loppumassa akku ja meidän ruokatilaus oli mennyt sekaisin. Juuri kun kurssi oli jatkumassa, saatiin ruoat ja jouduttiin sitten ottamaan ne mukaan sinne tunnille. Meille oli kyllä sanottu kurssin alkaessa, että ruuat saa sitten ottaa mukaan, mutta oli se vähän noloa pistellä ranskalaisia poskeen kun toinen luennoi edessä. Mutta eihän siinä, takarivissä kaksi kaveria taisi juoda olutta, että that's what I call resbonsible service of alcohol.
Kaikkein huikeinta oli kuitenkin se koe sen kuuden tunnin istumisen jälkeen. Saatiin paperit, joihin piti käytännössä kopioida kaikki vastaukset lapusta, johon oltiin kirjoitettu kaikki "tärkeät asiat". Saatiin myös pitää kaikki materiaali kokeessa. Ja kuinkas kävikään, kaikki läpäisivät testin.
--> Niin ja jos joku on aikeissa suorittaa RSA-kurssin, niin suosittelen lämpimästi lataamaan materiaalin netistä http://www.dmptraining.com.au/downloads.php ja suorittamaan testin vaikka netissä. Taitaa päästä vielä paljon halvemmalla.
Tänään tehtiin päiväretki Blackbutt reserveen, joka on tavallaan "minieläinpuisto" aivan kaupungin vieressä. Paikka on muuten ilmainen, mutta jos haluaa päästä silittämään koalaa, niin täytyy ostaa 4,5 dollarin lippu. Päivä oli kokonaisuudessaan tosi mukava ja KUUMA. Kierreltiin ja katseltiin eläimiä muutama tunti. Jarkko kiintyi ja samaistui erityisesti vompattiin. Mun lemppari oli naaraskoala, Jarrah, jota päästiin silittämään.
Ei kyllä tästäkään päivästä selvitty ilman kommelluksia. Melkein kaikki ne kakkospuhelimet, jotka otettiin Suomesta mukaan ei jostain syystä tai toisesta toimi. Joten lähdettiin aamulla vielä liikenteeseen mun suomalaisen liittymän turvin. Noh, jossain vaiheessa sitten huomattiin, että sillä puhelimella ei pysty enää laittamaan viestejä tai soittamaan puheluita. Veljeni Mikko oli siis ilmeisesti sulkenut liittymän tai laittanut sen tosi pienille kustannuksille. Anyway ilta alkoi sarastaa ja meillä ei ollut mitää millä soittaa. Kysyttiin puhelinta lainaan yhdeltä paikalliselta ja yritettiin soittaa Peterille, mutta ei saatu yhteyttä. Mies neuvoi meidät kävelemään läheiseen keskustaan, jos löydettäisiin sieltä apua. Löydettiin onneksi kauppa ja puhelinkoppi Blacbuttin keskustasta ja saatiin Peter kiinni pienen säätämisen jälkeen. Mutta ei voi muuta sanoa, kun että MÄ VIHAAN TEKNIIKKAA ja varsinkin silloin kun se ei toimi.
Huvittavaa on se, että reissussa jotenkin kaikki pienetkin ja yksinkertaisetkin asiat voi vaan välillä tuntua todella monimutkaisilta..vaikka vaan se ruoan tilaaminen ravintolassa tai puhelinkopin käyttäminen hätätilanteessa. ;)
Kuitenkin saatiin kaiken tämän jälkeen hyvä syy lähteä "kylmälle kaljalle" ;) Ja voin kertoa, että se maistui.
perjantai 26. lokakuuta 2012
S Y D N E Y
Isäni mukaan "puoli Suomea" haluaa tietää missä mennään ja millä fiiliksillä, niin aika jälleen hieman päivitellä kuulumisia. Onhan viikossa jo kerennyt sen verran tapahtumaan, että on aihetta blogitekstille.
Jos ei muuta, niin on tällä reissulla jo ainakin kävelty. Tänään juuri mietittiin, että montakohan tuhatta askelta sitä ollaan jo otettu tällä uudella maaperällä. Lonkkavolvo on kuitenkin halpa ja hyvä tapa tutustua uusiin paikkoihin. Ja ennen tänne tuloa tehtiin Jarkon kanssa päätös, että halutaan päästä parempaan fyysiseen kuntoon.
Tiistaina otettiin juna Sydneyyn ja kierreltiin hieman paikkoja. Todellakin tykkään ainakin vielä tästä reppureissaamisesta, se jotenkin tuntuu niin "omalta". Olenkin ehkä aina ollut hieman tällainen omien polkujen tallaaja, mutta on jotenkin niin jännää tehdä kaikki alusta asti itse. Pelkkä hostellien selailu netistä ja seuraavan matkakohteen etsiminen on tosi mielenkiintoista.
Sydneyssä yövyttiin Maze hostellissa, joka on lähellä rautatieasema Centralia. Kaikenkaikkiaan oltiin Mazeen kyllä todella tyytyväisiä, vaikka se ei mitään ihmeellisyyksiä tarjonnutkaan. Kaikessa yksinkertaisuudessa hyvä, eikä löydetty edes yhtään torakkaa. Kaupunkikierroksella vierailtiin Kings Crossin kaupunginosassa, joka on tavallaan Sydneyn punaisten lyhtyjen alue ja olen vaan niin onnellinen, että ei epähuomiossa otettu sieltä suunnalta hostellia. Kings Crossilla nimittäin on toinen hostellien keskittymä.
Keskiviikkona kierreltiin kaupungilla ensiksi käveltiin Sydney Harbouriin aamupalalle. Käytiin hakemassa kahvit ja Subwaysta patonki ja istuttiin nauttimaan kauniista aamusta. Aamiasen jälkeen käveltiin Sydney Aquariumiin tutustumaan mitä mielenkiintoisimpiin vesieläimiin. Uskomatonta miten paljon erilaisia kaloja voi olla ja se on uskomatonta, että jopa KALAT voivat olla söpöjä isoine silmineen ja eri väreineen. Näimme myös varmaan maailman suurimman ravun, jättitaskuravun. Rapu voi painaa parhaillaan 19 kiloa ja saksiväli on 3,8 metriä. How cool is that!
Nähtyämme hait ja muut kivat pikku merenelävät siirryttiin Sydneyn vanhimpaan kaupunginosaan The Rocksiin. Tämän jälkeen otettiin lautta Manly beachille. Tarkoituksena oli makoilla hetki rannalla, mutta vaikka oli päälle 20 astetta, niin tuli niin pirusti, että tyydyttiin vaan kävelemään rannalla. Oli pakko kaivaa laukusta kaikki vaatteet päälle, kun oikeasti palelti tosi paljon. Manlyn jälkeen käveltiin vielä Kings Crossille ja sieltä takaisin keskustaan Chinatowniin ja Paddy's markettiin.
Kahtena iltana Paddy's marketilla käytiin samassa kiinalaisessa paikassa syömässä, koska yksinkertaisesti ruoka oli vaan niin hyvää ja halpaa. Nuudeleiden tai riisin lisäksi sai valita kolme eri pääruokavaihtoehtoa. Tarjolla oli jättikatkarapuja, lammasta, kanaa eri kastikkeissä ja vaikka mitä. NAM!
Kokonaisuudessaan Sydneyn reissu oli onnistunut. Ensimmäinen ilta meni pääosin nukkuessa, kun olin koko viikon kerännyt univelkaa heräämällä viideltä aamulla, mikä ei ole ollenkaan tyypillistä minulle. Kuitenkin nähtiin, tehtiin ja koettiin asioita. Ainut miinus oli, että olisi ollut kiva tutustua toisiin backbackkereihin ja päästä enemmän sisään travellerikulttuuriin, mutta se ottaa aikansa.. and we keep on learning. :)
Nyt ollaan takaisin Newcastlessa ja tänään hankittiin aussipankkitilit. Seuraava viikko menee vielä juoksevia asioita hoidellessa ja 4. marraskuuta siirrytään Dubboon, jossa vietetään pari yötä ennen siirtymistä Bourkeen. Bourken aika tulee kyllä varmasti olemaan tosi mielenkiintoinen. Ausseissa on jopa sanonta "Back of Bourke" mikä tarkoittaa paikkaa, jossa ei oikeastaan ole mitään. Ja meidän Australian matkaopas sanoo, että jos on nähnyt Bourken on nähnyt Australian. Isot kaupungit ovat samanlaisia menet sitten mihin päin maailmaa tahansa, mutta oikeaa outbackkia ei pääse kokemaan ihan joka päivä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)