Mahassa oli muutama perhonen, kun saavuttiin Bourkeen, koska ei oikein osannut odottaa mitään, eikä tiennyt ollenkaan mihin on tulossa. Bourkeen päästyämme kirjauduttiin samaan motelliin, johon oltiin jätetty työhakemuksetkin. Omistajapariskunta ei ollu paikalla, joten respassa meitä oli vastassa pari saksalaista backbackkeri heppua. Illalla kierreltiin vähän Bourkessa ja löytyipä sieltä yksi ruokakauppakin, joka oli auki. Ostettiin sitten vähän juustoa ja keksejä ja korkattiin valkkaripullo, joka oltiin aiemmin ostettu Hunter Valleyn viinitiloilta.
Bourke on tosiaan siis vain tosi pieni kyläpahainen keskellä "ei mitään". Varsinainen seikkailu alko kuitenkin eilen, kun Joe haki meidät motellilta. Hypättiin ison offroad auton kyytiin ja heitettiin rinkat lavalle. Melkein heti alussa Joe kertoi, että farmille onkin sitten 130 kilometriä matkaa, että varautukaa istumaan hetkinen. Seuraavana Joe sitten kertoikin, että oli juuri käynyt lääkärissä ja hän saattaa olla sitten hieman "lääkkeiden" vaikutuksen alaisena. Osa tietysti australiaista mustaa huumoria, mutta oli siinä ripaus tottakin. Matka taittui leppoisasti jutellen, mutta maisemat muuttuivat entistä harvemmiksi ja tie kapeammaksi. Asfaltista ei ollut tietoakaan, eikä pelkoa vastaantulevasta liikenteestä. Ainut huolenaihe olivat tiellä kävelevät emut ja vuohet, joille annettiin töötin laulaa aina välillä. Tarvittaessa oltaisiin otettu puskuri käyttöön. Outbackilla autoissa on siis kunnon vankat puskurit edessä, koska ei koskaan tiedä mitä tiellä tulee vastaan.
Eilen oli siis ensimmäinen päivä täällä Muella Stationilla. Päästiin jo heti pelaamaan australialaista "monopolia", jossa ei käydä kauppaa kiinteistöstä vaan vuohista ja farmeista. Tutustuttiin myös perheen nuorimpiin Jackiin (4v.), Rebeccaan (9v.) ja Meaganiin (12v.) hyppimällä ilta trampoliinilla. Perheen vanhin lapsi William (13.v) oli eilen aika kiinni kouluhommissa, joten tutustuttiin häneen paremmin vasta tänään.
Tuntuu, että voisi kirjoittaa romaanin näistä kahdesta päivästä, koska on tapahtunut niin paljon uusia ja ihmeellisiä asioita. Muutama sananen Muella Stationista, koska musta tuntuu, että kukaan ei voi ymmärtää kuinka korvessa me tällä hetkellä oikeasti ollaan. Ollaan siis 130 kilometriä lähimmästä kylästä, 27 kilometriä lähimmästä naapurista ja noin 10 000 vuohen ja lampaan keskellä. Perheen lapsien lisäksi eläimiä löytyy joka lähtöön. On hevosia, kalkkunoita, kana, sikoja, hevosia, koiria ja kilpikonna. Sitten jos lisätään vielä kaikki miljoonat eriväriset hämähäkit ja käärmeet, joita pihapiirissä liikkuu, niin australialainen eläintarha on valmis.
Meidän koti on tällä hetkellä vanha iso karavaani, joka on keskellä lampaiden ja vuohien karsinaa. Karsinassa on etenkin kaksi erittäin söpöä pikku vuohta, jotka tulevat aina imemään meidän sormia. Kun he tulevat erittäin nälkäisiksi, annetaan niille tuttipullosta maitoa. Talo, jossa perhe asuu on melko iso. Eikä missään nimessä voi sanoa, että vaikka tämä perhe asuu keskellä ei mitään omassa "kommuunissaan", että ihmiset olisi jotenkin sivistymättömiä maalaisia. Lapset ovat kotikoulussa ja joka päivä opettaja tulee naapurista opettamaan heitä. Tämä kotiopettaja on siis ainut, joka asuu lähellä taloa. Australian valtio on palkannut hänet töihin tänne. Lapset tekevät myös etätehtäviä netin kautta. On jotenkin vaan niin hienoa nähdä, kuinka hyvin tämän perhe tulee keskenään toimeen. Tuntuu, että he ovat todella onnellisia elämäänsä ja lapset ovat tosi innokkaita oppimaan uutta ja menemään kouluun joka aamu. Vaikka meillä on hyvä koulusysteemi Suomessa, silti ainakin omalla kohdalla, joskus kouluun meneminen tuntui tosi tylsältä ja puuduttavalta. Missä oli kaikki tällainen innostus, joka näillä lapsilla on uusien asioiden oppimista kohtaan?
On myös uskomatonta, että kaikki nämä lapset osaa tosiaan ajaa crossipyörillä, mönkijöillä ja kaikilla muilla vekottimilla. Ne menee tuolla pelloilla ja maastossa ja hoitaa eläimiä ja tekee kaikkia muita töitä aamusta iltaan koulun jälkeen. Eilen Meagan kuljetti kahta koiraa crossipyörän kyydissä ja ajoi varmaan 60 km/h ja that was such a cool thing I think! Enkä kyllä itse pystyisi ikinä samaan.
Mutta joo. Vastaanotto on ollut kyllä mahtava. Ollaan leikitty lasten kanssa, juteltu Kylien ja Joen kanssa ja tänään jopa kokattiin lounaaksi lihapullia ja perunamuussia. Tänään aamulla tehtiin myös ensimmäiset raskaat ruumilliset työt. Kitkettiin rikkaruohoja talon ympäristöstä. Rikkaruohot ei ole täällä ihan tavallisia helposti maasta revittäviä kuin Suomessa. Osa on todella tiukassa, joutuu kaivamaan lapiolla juuret ylös maasta. Tehtiin hommia 5-6 tuntia yli 30 asteen lämmössä. Oli huvittavaa kun nelivuotias pikku Jack tuli auttamaan meitä ja kantoi roskia kottikärryyn. Rakettiin myös aita meidän karavaanin ympärille, jotta ei joka aamu tarvitsisi astua vuohen paskaan heti ensimmäisenä aamulla.
Nyt olisi ehkä parasta pikku hiljaa lopettaa, koska muuten porukka nukahtaa jo puolessa välissä. Ja tässä on vasta kooste parista päivästä. Mitä se on sitten kuukauden jälkeen. Niin ja toivotaan, että ei päädytä käärmeen ruoaksi tämän kuukauden aikana tai muutenkaan, koska melkein kaikki käärmeet tällä alueella on myrkyllisiä ja niitä liikkuu pihapiirissä ja melkein joka paikassa kuumalla säällä. Hämähäkkejä on myös joka lähtöön. Tämä on ehkä ihan hyvää siedätyshoitoa minulle, joka juoksee viiden kilometrin päähän kirkuen, jos näkee hämähäkin tai käärmeen.
Niin ja kuvia tulee kunhan saadaan jossain välissä ladattua. Täällä ei toimi meidän puhelimet ollenkaan ja netin latauksia täytyy rajoittaa.
Mutta "Keep on rocking in the free world!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti