Mutta palatakseni tarinassamme taaksepäin Coober Pedyyn, joka on Australian opaalikaupunki. Saapuessamme kaupunkiin näimme tien varrella varoituksia syvistä kuopista, joihin voi pudota. Hiekkakasoja kohosi kohti taivasta vähän väliä kuin termiittikekoja. Kaupunkiin saavuttaessamme kirjattiin itsemme sisään Radeka's downunder underground motelliin, jonka majoitustilat ovat maan alla. Nälkä alkoi kaivertaa mahanpohjassa, niin päätettiin etsiä jokin ruokapaikka. Coober Pedyn keskustassa kävellessä pikaisella vilkaisulla pystyi tekemään johtopäätöksen, että kaupunki on todellakin karun oloinen kaivoskaupunki. Ruokapaikaksi valittiin John's Pizza Bar & Restaurant, joka oli kuulemma kaupungin paras. Tosin ei noita muita vaihtoehtoja tainnut paljon ollakkaan. ;) Jarkko ja Raita päätyivät maistamaan Coat of arms pizzaa, jossa oli savustettua kengurua, emua, camemberttia, pinaattia ja karpalohilloa. Me Tiinan kanssa sen sijaan päädyttiin hieman tavallisempiin vaihtoehtoihin, mutta maistettiin kuitenkin kenguru-emu pizzaakin.
Ruokailun jälkeen käytiin katsomassa, kun orpoja kenguruita syötettiin. Taidegallerian omistajat olivat alkaneet pelastaa orpoja kenguruita, joiden vanhempi oli jäänyt esim. auton alle. Nyt heillä oli siis takapihallaan kenguruita ja päästiin näkemään myös yksi ihan pikkuinen kenguru. Kaikista huvittavinta oli, että pienelle kengurulle oli tehty kankaasta pussi, johon se hyppäsi pää edellä samalla tavalla kuin olisi hypänny oikean äitinsäkin vatsapussiin. Jos halusi tukea pariskunnan toimintaa pystyi ostamaan pikkuiselle Joeylle maitojauhetta 20 dollarilla, maitojauheen kannen sai sitten kiinnitetty aitaan ja kanteen sai kirjoittaa oman nimensä ja terveiset.
Illalla päädyttiin tsekkaamaan Coober Pedyn yöelämä käymällä paikallisessa pubissa. 90 prosenttia pubin väestä oli miehiä, mutta hyvin me tytötkin mahduttiin sekaan. Oli ihan hauska tarinoida kaivosmiesten kanssa. Yöllä käveltiin takaisin hostellille eikä ollut mitään pelättävää, toisin kuin meitä oli varoiteltu.
Keskiviikkopäivänä kierreltiin opaalikauppoja, joita pieneen kaupunkiin muuten riittää. Joka toinen myy opaaleja ja osassa kaupoista korut näyttivät ihan siltä, että ne olivat seisoneet vitriinissä useammankin vuoden. Tiinan äidille etsittiin syntymäpäivälahjaa.. Hintataso oli korkea mikä nyt jo tiedettiinkin vaihtoehtoja löytyi 45-10 000 dollarin väliltä. Löydettiin kuitenkin Tiinan budjetille sopiva vaihtoehto ja pitihän sitä myös itselle ostaa muistoksi kaulakoru.
Päivällä käytiin myös opaalikaivoksessa, jossa kierreltiin omatoimisesti. Kaivos oli pienempi kuin oltiin odotettu ja meille selvisi myös, että kaivosmiehet toimivat ns. yksityisyrittäjinä. Jokainen kaivaa opaalia silloin kuin huvittaa ja ei ole mitään yhtä yritystä, jonka alla kaikki työskentelisivät.
Viimeinen ilta otettiin ihan rennosti. Itse olin hieman flunssainen, eikä olokaan ollut mitä mainioin, joten jäin motellille, kun muut lähtimään kokeilemaan "noodlingia" eli opaalin kaivamista. Yöllä jouduttiin myös käymään paikallisessa sairaalassa kun yhtäkkiä alkoi pistää rintaan ja ahdistamaan henkeä. Sairaalassa otettiin EKG ja varmistettiin, että sydämessä ei ole vikaa. Olin aamuyön tarkkailussa. Aina välillä tuli semmoisia tosi kipeitä kramppeja yläkroppaan, mutta aamua kohti olo alkoi helpottaa. Tietysti pahimman olon toi se, että oli todella huolissaan mikä tuli yhtäkkiä. Syy ei selvinnyt, mutta oireet olivat aivan samanlaiset mitä paniikkikohtauksessakin. Nyt on pari viikkoa ollut onneksi ihan suht normaaliolo, joten toivottavasti mitään samankaltaista kokemusta ei enää tarvitsisi kokea.
Kaikesta huolimatta päätettiin jatkaa seuraavana aamuna matkaa kohti Ulurua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti