Ulurussa oleskeluun oltiin myös varattu pari yötä. Ensimmäisenä iltana oltiin kaikki niin puhki, että siirryttiin vaan suoraan punkan pohjalle. Seuraavana aamuna herättiin hyvissä ajoin ja puuroaamiaisen voimin ajettiin ensin katsomaan Mount Olga, joka on korkeampi kuin Uluru ja muodoltaan paljon muhkuraisempi. Maisemat olivat kyllä silmiä hipovia, tuntui että mihinkään kuvaan ei saanut taltioitua oikeata näkymää. Olgilla käveltiin lyhyempi reitti. Kävelyreittejä on jokaisessa luonnonpuistossa useita, joten jos haluaa kiertää jokaisen kiven saa aikaa varata useamman päivän. Haluttiin säilyttää meidän reissussa rentous ja ihan hyvin onnistuttiinkin, mutta välillä kyllä tuntui että mentiin juoksemalla paikkoja läpi. Reissussa tuntuu aina välillä, että sielu tulee perässä, joten aika ajoin olisi hyvä levyttää jossain mukavassa paikassa useampi päivä.
Olgan jälkeen ajettiin Ulurulle. Kata tjutaan on siis 25 dollarin pääsymaksu per nassu. Ulurulla käytiin ensin tutustumassa vähän Anangu- heimon ja aborginaalien kulttuuriin. Uluru ja Mount Olga on aborginaaleille todella pyhä paikka. Tällä hetkellä Australian valtio on vuokrannut Ulurun aborginaaleilta. Turistit ovat ok, kunhan he kunnioittavat toisten pyhää paikkaa. Jarkko oli alunperin ajatellut kiivetä Ulurun huipulle. Kulttuurikeskuksessa vierailtuamme kukaan meistä ei enää ollut innokas kiipeilyyn ja kiipeäminen oli muutenkin suljettu siltä päivältä. Kulttuurikeskuksesta löysin mielenkiintoisen Sorry- kirjan, johon ihmiset olivat eri puolilta lähettäneet pahoittelunsa Anangu-heimolle. Moni oli ottanut Ulurulta matkaan kiviä, hiekkaa tai muuta vastaavaa, mikä on kiellettyä. Kiinnitin huomiota siihen, että moni kertoi pahoittelukirjeessään epäonnesta, joka oli kohdannut heitä kotimaahan palatessaan, osalta oli kuollut useampi sukulainen peräkkäin tai ollu muita vaikeuksia. En yleensä ole taikauskoinen, mutta Uluru herätti minussa kyllä pientä taikauskoisuutta koko paikka on jotenkin niin maaginen. Ja voitte olla varmoja, että en edes rohjennut ajatella, että olisin ottanut mitään kiellettyä matkamuistoksi. En varsinkaan sen jälkeen, kun olin toissayönä ollut sairaalassa.
Yllätyttiin myös siitä, että Ulurun päälle menevä reitti oli kirjaimellisesti pystysuora. Yhdessä kohdassa oli pientä aidan pätkää, josta pystyi pitämään kiinni. Ei ihmekkään, että ihmisiä on loukkaantunut ja 35 ihmistä kuollutkin huipulle kiivetessään. Jos kunto on huono ja on terveydellisiä ongelmia kiipeämistä ei edes kannata lähteä yrittämään. Kiipeämiseen sijaan pysyttiin maan kamaralla ja kierrettiin Uluru ympäri. Reitti oli noin. 10 kilometriä pitkä. Uluru on paljon vaikuttavamman näköinen kaukaa, mutta läheltä näki seinämissä olevia kuvioita ja muotoja aivan eri tavalla. Reitin varrella oli myös kerrottu aborginaaleille pyhistä paikoista ja joitakin pätkiä ei saanut kuvata ollenkaan. Tosin ei moni kunnioittanut pyyntöjä vaan osa ihmisistä räpsi kuvia välittämättä mistään kylteistä ja varoituksista.
Kävelyn jälkeen alkoi jo ilta hämärtää, joten ajettiin sunset kuvauspaikalle ottamaan kuvia auringon laskusta. Kokemus on sellainen, ettei sitä valitettavasti kuvien kautta pysty täysin välittämään. Taivaanranta maalautui auringon laskiessa punertavaksi ja taivaalla oli violetin sävyjä. Kuu nousi todella nopeasti Ulurun takaa, mikä yllätti meidät. Ei oltu jotenkin koskaan ajateltu, että kuu nousee niin nopeasti.
Illalla nautittiin olostamme resortissa ja jatkettiin tätä meidän uusiin lihoihin ja makuihin tutustumista syömällä Jarkon tekemiä kameliburgereita.
Lähtöaamuna ajettiin vielä kello seitsemäksi katsomaan auringon nousu, joka oli sekin kyllä upea kokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti