Aika taas pitkasta aikaa ehka paivitella vahan kuulumisia, niin saa taas vanhempien sydamen sykkeen vahan tasaantumaan. Pari viikkoa on mennyt nyt Muella Stationilla Bourkessa tyoskennellessa. Mukaan on mahtunut parempia paivia ja sitten paivia, jolloin olisi voinut vaan kaivatua maan alle ja pysya siella.
Kaiken kaikkiaan tama outback kokemus on kuitenkin ollut todella mielenkiintoinen. Ensimmainen viikko meni oikeastaan pelkastaan sopeutumiseen ja uusiin asioihin totutteluun. Taalla on niin paljon kaikkea pienta muistettavaa ja tehtavaa, etta ottaa oman aikansa ymmartaa kuinka nama ihmiset oikeastaan elavat taalla keskella ei mitaan. Yksinkertaisistakin asioista voi tulla aika akkia hyvin monimutkaisia, kun perheessa on kuusi ihmista, joilla jokaisella on oma tyylinsa hoitaa asiat.
No anyway, mita me sitten oikeasti ollaan tehty taalla? Ensimmaisella viikolla kaytiin hakemassa auto lahikaupungista Cunnamullasta 250 kilometrin paasta. Lahdettiin aamulla seitseman aikaan matkaan perheen isan Joen kanssa ja vasta puolessa valissa tajuttiin, etta ollaan nyt tana paivana menossa hakemaan sita autoa, joten kummallakaan meista ei ollut minkaanlaista ajokorttia mukana. No tulihan siina matkalla pari poliisiakin vastaan, mutta kukaan ei onneksi vaivautunut pysayttamaan meita. Huvittavaa oli se, etta ne pari poliisia olivat melkein ainoat vastaantulevat autot silla tiella.
Autonhaku reissun jalkeen paivat on menny oikeastaan lasten kanssa leikkiessa, pyykkia pestessa, siivotessa, ajellessa autolla ympari maita ja tarkistellessa vesitankkeja, syottaessa vuohia/lampaita/lehmaa/sikoja yms. Paljon on kylla tullut opittua myos ihan perusasioista. Jotenkin ennen sita oli niin tottunut, etta kaupasta ostetaan lihapaketti, jossa lukee mita lihaa se on ja paalla on valmistusohjeet, helppoa eiko? Taalla mennaan ensin ja metsastetaan tai teurastetaan se elain omalta pihamaalta, sen jalkeen paloitellaan liha, sailotaan se ja laitetaan pannulle, kun on ruoka-aika. Tavallaan aika karua, mutta katevaa.
Kenguruita nama perheen lapset metsastavat koirien evaaksi. Eraana paivana oltiin 12-vuotiaan Meaganin kyydissa kenguru-metsalla. Ja se 12-vuotias tytto oikeesti ampui sen kengurun. Latasi muina miehina aseen ja puhui metsastyksesta samalla tavalla kun oma isani. Pikkusen kylla valilla hirvittaa, kun aseita on joka autossa ja joka paikassa. Onneksi 4-vuotias Jack heiluttelee viela vain leikkipistooleja.
Niin ja viime viikolla oltiin myos perheen kanssa ihan "kunnon" toissa laitumella. Joe, Meg ja William kerasivat lampaat ensin kasaan (mustering) ja sen jalkeen meidan piti lajitella ne pienempiin aitauksiin (drafting). Yhdessa aitauksessa laitettiin isoille lampaille matolaaketta (drenching), toisessa aitauksessa annettiin laaketta, laitettiin korvamerkintoja ja leikattiin lampailta palat korvista pois, jotta niiden varastaminen olisi vaikeampaa. Toisena paivana sain auringon pistoksen ja jouduin lepailemaan ja heittamaan laattaa pari paivaa. Silla aikaa Jarkko autteli ahkerasti laitumella.
Tyoskentely on kuitenkin valilla tosi haasteellista taalla. Ollaan Jarkon kanssa puhuttu paljon siita, etta meita arsyttaa kun kymmenen ihmista tekee yhta ja samaa asiaa ja sitten jokaisella on oma tyylinsa. Meille ei myos valilla kerrota miksi tehdaan jotain asiaa, eika anneta tarpeeksi selvia ohjeita. Perheen isannalla on valilla oma visio niin vankka, etta on todella vaikea pysya ajatuksen juoksussa mukana.
Mitas viela? Niin ja ollaan paasty nakemaan "Bushfire" nyt ihan lahietaisyydelta. Oltiin parina iltana muonittamassa kylan miehia, jotka taistelivat tulta vastaan. Paastiin parin aussimiehen kyytiinkin tulen ytimeen yolla, kun palo oli jo paremmin hallussa. Tyonteko ei vaikuttanut kylla olevan kovin vakavaa, kun auto oli taynna kaljatolkkeja ja toinen miehista alkoi jo olemaan pienessa sievassa.
Niin ja Joe ja rommikolat on viela pakko mainita. Paikan isanta Joe siis juo joka ilta Bundaberg rommia kolalla. Eraana iltana Jarkko ja Joe innostuivat sitten kittaamaan useamman lasillisen ("One for the road")ja keskustelemaan toisesta maailmansodasta. Nyt William ja Joe ainakin osaavat kaikkein tarkeimmat suomalaiset kirosanat ja "kippis" ja "holkyn kolkyn" sanonnat.
Tulevasta viela sen verran, etta ollaan ainakin seuraava viikko viela taalla perheessa. Sen jalkeen siirrytaan varmaankin pariksi paivaksi Broken Hilliin ja sitten Milduraan, jossa on semmonen working hostel. Soitin sinne tanaan ja toita pitaisi olla tarjolla. Tosin luettiin myos kommentteja ko. paikasta ja paikan omistajaa on kuvailtu sanonnalla "Spawn of Satan", mutta lahdetaanpa nyt kokeilemaan valilla palkallisiakin toita. Ja jos paikka on joku orjatyoleiri, niin etsitaan jotain muuta.
Kuvia ei sitten vahaan aikaan ole varmaankaan tulossa, koska meidan oma kuukauden vanha minilappari ei toimi talla hetkella. Emmeka oikein pysty tekemaan asialle talla hetkella mitaan, kun lahimpaan suurempaan kaupunkiin on monien satojen kilometrien matka.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste HelpX. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste HelpX. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
torstai 8. marraskuuta 2012
Countrylife in Muella Station
Ei voi muuta sanoa, kun että mä olen sanaton tällä hetkellä. Toissapäivänä saavuttiin Bourkeen. Ja tavallaan oli edessä tämän reissun ensimmäinen kulttuurishokki. Jo bussimatkalla puolet ihmisistä oli aborginaaleja. Ei sillä, että meillä olisi mitään heitä vastaan, mutta ihmiset oli vaan paljon tummempia mitä oltiin nähty Sydneyssä ja Newcastlessa. Bussimatka kesti noin 4,5 tuntia ja koko matkan tie oli käytännössä suora ja tasainen. Ikkunasta näkyi pelkkää outbackkia. Kuivaa maata ja siellä täällä puskia. Silloin tällöin näkyi myös vuohia ja muutama kenguru tien varrella. Oli todella rauhoittavaa vain katsella ulos linja-auton ikkunasta.
Mahassa oli muutama perhonen, kun saavuttiin Bourkeen, koska ei oikein osannut odottaa mitään, eikä tiennyt ollenkaan mihin on tulossa. Bourkeen päästyämme kirjauduttiin samaan motelliin, johon oltiin jätetty työhakemuksetkin. Omistajapariskunta ei ollu paikalla, joten respassa meitä oli vastassa pari saksalaista backbackkeri heppua. Illalla kierreltiin vähän Bourkessa ja löytyipä sieltä yksi ruokakauppakin, joka oli auki. Ostettiin sitten vähän juustoa ja keksejä ja korkattiin valkkaripullo, joka oltiin aiemmin ostettu Hunter Valleyn viinitiloilta.
Bourke on tosiaan siis vain tosi pieni kyläpahainen keskellä "ei mitään". Varsinainen seikkailu alko kuitenkin eilen, kun Joe haki meidät motellilta. Hypättiin ison offroad auton kyytiin ja heitettiin rinkat lavalle. Melkein heti alussa Joe kertoi, että farmille onkin sitten 130 kilometriä matkaa, että varautukaa istumaan hetkinen. Seuraavana Joe sitten kertoikin, että oli juuri käynyt lääkärissä ja hän saattaa olla sitten hieman "lääkkeiden" vaikutuksen alaisena. Osa tietysti australiaista mustaa huumoria, mutta oli siinä ripaus tottakin. Matka taittui leppoisasti jutellen, mutta maisemat muuttuivat entistä harvemmiksi ja tie kapeammaksi. Asfaltista ei ollut tietoakaan, eikä pelkoa vastaantulevasta liikenteestä. Ainut huolenaihe olivat tiellä kävelevät emut ja vuohet, joille annettiin töötin laulaa aina välillä. Tarvittaessa oltaisiin otettu puskuri käyttöön. Outbackilla autoissa on siis kunnon vankat puskurit edessä, koska ei koskaan tiedä mitä tiellä tulee vastaan.
Eilen oli siis ensimmäinen päivä täällä Muella Stationilla. Päästiin jo heti pelaamaan australialaista "monopolia", jossa ei käydä kauppaa kiinteistöstä vaan vuohista ja farmeista. Tutustuttiin myös perheen nuorimpiin Jackiin (4v.), Rebeccaan (9v.) ja Meaganiin (12v.) hyppimällä ilta trampoliinilla. Perheen vanhin lapsi William (13.v) oli eilen aika kiinni kouluhommissa, joten tutustuttiin häneen paremmin vasta tänään.
Tuntuu, että voisi kirjoittaa romaanin näistä kahdesta päivästä, koska on tapahtunut niin paljon uusia ja ihmeellisiä asioita. Muutama sananen Muella Stationista, koska musta tuntuu, että kukaan ei voi ymmärtää kuinka korvessa me tällä hetkellä oikeasti ollaan. Ollaan siis 130 kilometriä lähimmästä kylästä, 27 kilometriä lähimmästä naapurista ja noin 10 000 vuohen ja lampaan keskellä. Perheen lapsien lisäksi eläimiä löytyy joka lähtöön. On hevosia, kalkkunoita, kana, sikoja, hevosia, koiria ja kilpikonna. Sitten jos lisätään vielä kaikki miljoonat eriväriset hämähäkit ja käärmeet, joita pihapiirissä liikkuu, niin australialainen eläintarha on valmis.
Meidän koti on tällä hetkellä vanha iso karavaani, joka on keskellä lampaiden ja vuohien karsinaa. Karsinassa on etenkin kaksi erittäin söpöä pikku vuohta, jotka tulevat aina imemään meidän sormia. Kun he tulevat erittäin nälkäisiksi, annetaan niille tuttipullosta maitoa. Talo, jossa perhe asuu on melko iso. Eikä missään nimessä voi sanoa, että vaikka tämä perhe asuu keskellä ei mitään omassa "kommuunissaan", että ihmiset olisi jotenkin sivistymättömiä maalaisia. Lapset ovat kotikoulussa ja joka päivä opettaja tulee naapurista opettamaan heitä. Tämä kotiopettaja on siis ainut, joka asuu lähellä taloa. Australian valtio on palkannut hänet töihin tänne. Lapset tekevät myös etätehtäviä netin kautta. On jotenkin vaan niin hienoa nähdä, kuinka hyvin tämän perhe tulee keskenään toimeen. Tuntuu, että he ovat todella onnellisia elämäänsä ja lapset ovat tosi innokkaita oppimaan uutta ja menemään kouluun joka aamu. Vaikka meillä on hyvä koulusysteemi Suomessa, silti ainakin omalla kohdalla, joskus kouluun meneminen tuntui tosi tylsältä ja puuduttavalta. Missä oli kaikki tällainen innostus, joka näillä lapsilla on uusien asioiden oppimista kohtaan?
On myös uskomatonta, että kaikki nämä lapset osaa tosiaan ajaa crossipyörillä, mönkijöillä ja kaikilla muilla vekottimilla. Ne menee tuolla pelloilla ja maastossa ja hoitaa eläimiä ja tekee kaikkia muita töitä aamusta iltaan koulun jälkeen. Eilen Meagan kuljetti kahta koiraa crossipyörän kyydissä ja ajoi varmaan 60 km/h ja that was such a cool thing I think! Enkä kyllä itse pystyisi ikinä samaan.
Mutta joo. Vastaanotto on ollut kyllä mahtava. Ollaan leikitty lasten kanssa, juteltu Kylien ja Joen kanssa ja tänään jopa kokattiin lounaaksi lihapullia ja perunamuussia. Tänään aamulla tehtiin myös ensimmäiset raskaat ruumilliset työt. Kitkettiin rikkaruohoja talon ympäristöstä. Rikkaruohot ei ole täällä ihan tavallisia helposti maasta revittäviä kuin Suomessa. Osa on todella tiukassa, joutuu kaivamaan lapiolla juuret ylös maasta. Tehtiin hommia 5-6 tuntia yli 30 asteen lämmössä. Oli huvittavaa kun nelivuotias pikku Jack tuli auttamaan meitä ja kantoi roskia kottikärryyn. Rakettiin myös aita meidän karavaanin ympärille, jotta ei joka aamu tarvitsisi astua vuohen paskaan heti ensimmäisenä aamulla.
Nyt olisi ehkä parasta pikku hiljaa lopettaa, koska muuten porukka nukahtaa jo puolessa välissä. Ja tässä on vasta kooste parista päivästä. Mitä se on sitten kuukauden jälkeen. Niin ja toivotaan, että ei päädytä käärmeen ruoaksi tämän kuukauden aikana tai muutenkaan, koska melkein kaikki käärmeet tällä alueella on myrkyllisiä ja niitä liikkuu pihapiirissä ja melkein joka paikassa kuumalla säällä. Hämähäkkejä on myös joka lähtöön. Tämä on ehkä ihan hyvää siedätyshoitoa minulle, joka juoksee viiden kilometrin päähän kirkuen, jos näkee hämähäkin tai käärmeen.
Niin ja kuvia tulee kunhan saadaan jossain välissä ladattua. Täällä ei toimi meidän puhelimet ollenkaan ja netin latauksia täytyy rajoittaa.
Mutta "Keep on rocking in the free world!"
Mahassa oli muutama perhonen, kun saavuttiin Bourkeen, koska ei oikein osannut odottaa mitään, eikä tiennyt ollenkaan mihin on tulossa. Bourkeen päästyämme kirjauduttiin samaan motelliin, johon oltiin jätetty työhakemuksetkin. Omistajapariskunta ei ollu paikalla, joten respassa meitä oli vastassa pari saksalaista backbackkeri heppua. Illalla kierreltiin vähän Bourkessa ja löytyipä sieltä yksi ruokakauppakin, joka oli auki. Ostettiin sitten vähän juustoa ja keksejä ja korkattiin valkkaripullo, joka oltiin aiemmin ostettu Hunter Valleyn viinitiloilta.
Bourke on tosiaan siis vain tosi pieni kyläpahainen keskellä "ei mitään". Varsinainen seikkailu alko kuitenkin eilen, kun Joe haki meidät motellilta. Hypättiin ison offroad auton kyytiin ja heitettiin rinkat lavalle. Melkein heti alussa Joe kertoi, että farmille onkin sitten 130 kilometriä matkaa, että varautukaa istumaan hetkinen. Seuraavana Joe sitten kertoikin, että oli juuri käynyt lääkärissä ja hän saattaa olla sitten hieman "lääkkeiden" vaikutuksen alaisena. Osa tietysti australiaista mustaa huumoria, mutta oli siinä ripaus tottakin. Matka taittui leppoisasti jutellen, mutta maisemat muuttuivat entistä harvemmiksi ja tie kapeammaksi. Asfaltista ei ollut tietoakaan, eikä pelkoa vastaantulevasta liikenteestä. Ainut huolenaihe olivat tiellä kävelevät emut ja vuohet, joille annettiin töötin laulaa aina välillä. Tarvittaessa oltaisiin otettu puskuri käyttöön. Outbackilla autoissa on siis kunnon vankat puskurit edessä, koska ei koskaan tiedä mitä tiellä tulee vastaan.
Eilen oli siis ensimmäinen päivä täällä Muella Stationilla. Päästiin jo heti pelaamaan australialaista "monopolia", jossa ei käydä kauppaa kiinteistöstä vaan vuohista ja farmeista. Tutustuttiin myös perheen nuorimpiin Jackiin (4v.), Rebeccaan (9v.) ja Meaganiin (12v.) hyppimällä ilta trampoliinilla. Perheen vanhin lapsi William (13.v) oli eilen aika kiinni kouluhommissa, joten tutustuttiin häneen paremmin vasta tänään.
Tuntuu, että voisi kirjoittaa romaanin näistä kahdesta päivästä, koska on tapahtunut niin paljon uusia ja ihmeellisiä asioita. Muutama sananen Muella Stationista, koska musta tuntuu, että kukaan ei voi ymmärtää kuinka korvessa me tällä hetkellä oikeasti ollaan. Ollaan siis 130 kilometriä lähimmästä kylästä, 27 kilometriä lähimmästä naapurista ja noin 10 000 vuohen ja lampaan keskellä. Perheen lapsien lisäksi eläimiä löytyy joka lähtöön. On hevosia, kalkkunoita, kana, sikoja, hevosia, koiria ja kilpikonna. Sitten jos lisätään vielä kaikki miljoonat eriväriset hämähäkit ja käärmeet, joita pihapiirissä liikkuu, niin australialainen eläintarha on valmis.
Meidän koti on tällä hetkellä vanha iso karavaani, joka on keskellä lampaiden ja vuohien karsinaa. Karsinassa on etenkin kaksi erittäin söpöä pikku vuohta, jotka tulevat aina imemään meidän sormia. Kun he tulevat erittäin nälkäisiksi, annetaan niille tuttipullosta maitoa. Talo, jossa perhe asuu on melko iso. Eikä missään nimessä voi sanoa, että vaikka tämä perhe asuu keskellä ei mitään omassa "kommuunissaan", että ihmiset olisi jotenkin sivistymättömiä maalaisia. Lapset ovat kotikoulussa ja joka päivä opettaja tulee naapurista opettamaan heitä. Tämä kotiopettaja on siis ainut, joka asuu lähellä taloa. Australian valtio on palkannut hänet töihin tänne. Lapset tekevät myös etätehtäviä netin kautta. On jotenkin vaan niin hienoa nähdä, kuinka hyvin tämän perhe tulee keskenään toimeen. Tuntuu, että he ovat todella onnellisia elämäänsä ja lapset ovat tosi innokkaita oppimaan uutta ja menemään kouluun joka aamu. Vaikka meillä on hyvä koulusysteemi Suomessa, silti ainakin omalla kohdalla, joskus kouluun meneminen tuntui tosi tylsältä ja puuduttavalta. Missä oli kaikki tällainen innostus, joka näillä lapsilla on uusien asioiden oppimista kohtaan?
On myös uskomatonta, että kaikki nämä lapset osaa tosiaan ajaa crossipyörillä, mönkijöillä ja kaikilla muilla vekottimilla. Ne menee tuolla pelloilla ja maastossa ja hoitaa eläimiä ja tekee kaikkia muita töitä aamusta iltaan koulun jälkeen. Eilen Meagan kuljetti kahta koiraa crossipyörän kyydissä ja ajoi varmaan 60 km/h ja that was such a cool thing I think! Enkä kyllä itse pystyisi ikinä samaan.
Mutta joo. Vastaanotto on ollut kyllä mahtava. Ollaan leikitty lasten kanssa, juteltu Kylien ja Joen kanssa ja tänään jopa kokattiin lounaaksi lihapullia ja perunamuussia. Tänään aamulla tehtiin myös ensimmäiset raskaat ruumilliset työt. Kitkettiin rikkaruohoja talon ympäristöstä. Rikkaruohot ei ole täällä ihan tavallisia helposti maasta revittäviä kuin Suomessa. Osa on todella tiukassa, joutuu kaivamaan lapiolla juuret ylös maasta. Tehtiin hommia 5-6 tuntia yli 30 asteen lämmössä. Oli huvittavaa kun nelivuotias pikku Jack tuli auttamaan meitä ja kantoi roskia kottikärryyn. Rakettiin myös aita meidän karavaanin ympärille, jotta ei joka aamu tarvitsisi astua vuohen paskaan heti ensimmäisenä aamulla.
Nyt olisi ehkä parasta pikku hiljaa lopettaa, koska muuten porukka nukahtaa jo puolessa välissä. Ja tässä on vasta kooste parista päivästä. Mitä se on sitten kuukauden jälkeen. Niin ja toivotaan, että ei päädytä käärmeen ruoaksi tämän kuukauden aikana tai muutenkaan, koska melkein kaikki käärmeet tällä alueella on myrkyllisiä ja niitä liikkuu pihapiirissä ja melkein joka paikassa kuumalla säällä. Hämähäkkejä on myös joka lähtöön. Tämä on ehkä ihan hyvää siedätyshoitoa minulle, joka juoksee viiden kilometrin päähän kirkuen, jos näkee hämähäkin tai käärmeen.
Niin ja kuvia tulee kunhan saadaan jossain välissä ladattua. Täällä ei toimi meidän puhelimet ollenkaan ja netin latauksia täytyy rajoittaa.
Mutta "Keep on rocking in the free world!"
tiistai 9. lokakuuta 2012
Lahti city ja TJ 7 päivää
Minun osalta on reissu kohti Australiaa jo alkanut. Lauantaina hyvästeltiin Leppävirta, kaverit ja iskä-papparainen ja tällä hetkellä ollaan Jarkon porukoiden kanssa Lahdessa. Muutot on tehty, tavarat on pakattu, suurinpiirtein kaikki juoksevat asiat on hoidettu ja loput opinnotkin on palautettu.
En oo vielä aikasemmin jännittäny reissua kyllä oikeastaan ollenkaan, mutta nyt kun parin kuukauden odotus alkaa olla lopussa, niin alkaa myös perhoset hiipiä vatsaan. Pala kurkussa on melkein koko ajan, kun tajuaa, että kohta sitä ollaan jo toisella puolella maapalloa tietämättä suuremmin tulevasta. Toisaalta on todella helpottunut olo. Paljon on tulossa taas uusia asioita ja Australian ajasta tulee varmaankin jälleen kasvattava.
Innolla odotan kyllä aikaa Hollannissakin. Näkee pitkästä aikaa erästä todella hyvää ystävääni Kaisaa. Huomaa kyllä kun joutuu olemaan läheisistä ihmisistä erossa, että kuinka paljon heitä oikeasti kaipaa. On ollut ihan mieletön ikävä niitä pieniä kahvitteluhetkiä, jolloin voi aina jakaa ilot ja surut.
Australiassa ensimmäiset kaksi viikkoa ollaa Newcastlessa entisen host-perheeni luona, palaudutaan pitkästä lentomatkasta ja totutellaan jälleen uuteen kulttuuriin. Tarkoitus olisi myös suorittaa RSA-course, eli australialainen alkoholipassi, jotta voisi työskennellä ravintola-alalla. Marraskuun alussa reissataan Bourkeen HelpX-palvelun kautta löydetyn perheen luokse. Siellä työskennellään perheelle muutama tunti päivässä majoitusta ja ruokaa vastaan. Bourkesta yritetään varmaankin myös löytää ensimmäiset palkalliset työt, jos paikka vaikuttaa mukavalta. Tarkoitus olisi ensin aloittaa ihan jollain hedelmien poiminnalla tai puuvillan keräilyllä. Katsotaan sitten, mitä olisi tarjolla, sitähän sitä tullaan tekemään. ;)
Muuten onkin vielä kaikki avoinna, mutta ehkä parempi niin. Liian suunnitellusta reissusta tulee yleensä myös suorittamista. Nyt lähdetään kuitenkin nauttimaan ja hakemaan uusia kokemuksia.
En oo vielä aikasemmin jännittäny reissua kyllä oikeastaan ollenkaan, mutta nyt kun parin kuukauden odotus alkaa olla lopussa, niin alkaa myös perhoset hiipiä vatsaan. Pala kurkussa on melkein koko ajan, kun tajuaa, että kohta sitä ollaan jo toisella puolella maapalloa tietämättä suuremmin tulevasta. Toisaalta on todella helpottunut olo. Paljon on tulossa taas uusia asioita ja Australian ajasta tulee varmaankin jälleen kasvattava.
Innolla odotan kyllä aikaa Hollannissakin. Näkee pitkästä aikaa erästä todella hyvää ystävääni Kaisaa. Huomaa kyllä kun joutuu olemaan läheisistä ihmisistä erossa, että kuinka paljon heitä oikeasti kaipaa. On ollut ihan mieletön ikävä niitä pieniä kahvitteluhetkiä, jolloin voi aina jakaa ilot ja surut.
Australiassa ensimmäiset kaksi viikkoa ollaa Newcastlessa entisen host-perheeni luona, palaudutaan pitkästä lentomatkasta ja totutellaan jälleen uuteen kulttuuriin. Tarkoitus olisi myös suorittaa RSA-course, eli australialainen alkoholipassi, jotta voisi työskennellä ravintola-alalla. Marraskuun alussa reissataan Bourkeen HelpX-palvelun kautta löydetyn perheen luokse. Siellä työskennellään perheelle muutama tunti päivässä majoitusta ja ruokaa vastaan. Bourkesta yritetään varmaankin myös löytää ensimmäiset palkalliset työt, jos paikka vaikuttaa mukavalta. Tarkoitus olisi ensin aloittaa ihan jollain hedelmien poiminnalla tai puuvillan keräilyllä. Katsotaan sitten, mitä olisi tarjolla, sitähän sitä tullaan tekemään. ;)
Muuten onkin vielä kaikki avoinna, mutta ehkä parempi niin. Liian suunnitellusta reissusta tulee yleensä myös suorittamista. Nyt lähdetään kuitenkin nauttimaan ja hakemaan uusia kokemuksia.
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
TJ 33 Amsterdam TJ 36 Sydney
Elikkäs tänään jäljellä 33 päivää Amsterdamiin ja 36 päivää Australiaan. Takataskussa on jo lentoliput, viisumi ja ensimmäiset majapaikat Australiassa. Lentolippujen kanssa toimittiin Jarkon kanssa fiksusti ja tilattiin ne ennen kuin oltiin edes saatu viisumeita. Oli vaan kerrankin niin halpaa. Lennot maksoi Amsterdamista - Kuala Lumpurin kautta Sydneyyn 579 €. Lentoja etsiessä kannattaa käyttää erilaisia hakukoneita (halvatlennot.fi, supersaver yms.) ja vaihdella lähtöpäivämääriä, saattaa säästää nimittäin pitkän pennin. Otettiin siis vain menolippu ja paluusta ei ole vielä tietoakaan. Saa nähdä tuleeko muutaman kuukauden reissu vai pärähtääkö mittariin 12 kk.
Vielä on kuitenkin paljon asioita hoidettavana. Ja perinteinen syysstressikin kolkuttelee jo ovella. Matkavakuutukset puuttuu vielä. Pitää yrittää kilpailuttaa niitä tällä viikolla. Moni vakuutusyhtiö ei mielellään myönnä pidempiä kuin 45 päivän matkavakuutuksia kuin omille asiakkailleen. Saa nähdä miten käy. Halpaa ei ole sekään lysti, mutta pitkällä tähtäimellä matkavakuutus kyllä maksaa itsensä takaisin, jos tulee yhtään pidempää sairaalareissua tai muuta vastaavaa.
Mitäs muuta vielä. Tällä hetkellä kun ei ole mitään varsinaista työpaikkaa tai koulussakäyntivelvollisuuksia tulonlähde number one on kirpputori ja omaisuuden myynti. Jälleen kerran kirpparipöytään on löytynyt useita säkillisiä tavaraa ja kivasti on mennyt jo kaupaksi. Otettiin Jarkon kanssa tavoitteeksi saada viisumirahat kirpparimyynneistä ja kovaa vauhtia sitä lähestytäänkin. :)
Nyt pitäisi vaan vielä nauttia Suomessa olosta ja vetää ruisleipää posket pullollaan ja saunoa kovasti, jotta voi sitten kärventyä karrelle Australian outbackeillä.
Ai niin, saatiin toinen majapaikka HelpX palvelun kautta. Marraskuu meneekin Bourkessa New South Walesissa jollain pienellä maatilalla lampaita ja vuohia ruokkiessa ja lapsia kaitsiessa. Perheessä on kuulemma 4 pientä jantteria, jotka ratsastaa hevosilla ja ajaa motocrossia. :D
Mutta lisää kuulumisia jälleen tässä lähiaikoina.. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)