Aika taas pitkasta aikaa ehka paivitella vahan kuulumisia, niin saa taas vanhempien sydamen sykkeen vahan tasaantumaan. Pari viikkoa on mennyt nyt Muella Stationilla Bourkessa tyoskennellessa. Mukaan on mahtunut parempia paivia ja sitten paivia, jolloin olisi voinut vaan kaivatua maan alle ja pysya siella.
Kaiken kaikkiaan tama outback kokemus on kuitenkin ollut todella mielenkiintoinen. Ensimmainen viikko meni oikeastaan pelkastaan sopeutumiseen ja uusiin asioihin totutteluun. Taalla on niin paljon kaikkea pienta muistettavaa ja tehtavaa, etta ottaa oman aikansa ymmartaa kuinka nama ihmiset oikeastaan elavat taalla keskella ei mitaan. Yksinkertaisistakin asioista voi tulla aika akkia hyvin monimutkaisia, kun perheessa on kuusi ihmista, joilla jokaisella on oma tyylinsa hoitaa asiat.
No anyway, mita me sitten oikeasti ollaan tehty taalla? Ensimmaisella viikolla kaytiin hakemassa auto lahikaupungista Cunnamullasta 250 kilometrin paasta. Lahdettiin aamulla seitseman aikaan matkaan perheen isan Joen kanssa ja vasta puolessa valissa tajuttiin, etta ollaan nyt tana paivana menossa hakemaan sita autoa, joten kummallakaan meista ei ollut minkaanlaista ajokorttia mukana. No tulihan siina matkalla pari poliisiakin vastaan, mutta kukaan ei onneksi vaivautunut pysayttamaan meita. Huvittavaa oli se, etta ne pari poliisia olivat melkein ainoat vastaantulevat autot silla tiella.
Autonhaku reissun jalkeen paivat on menny oikeastaan lasten kanssa leikkiessa, pyykkia pestessa, siivotessa, ajellessa autolla ympari maita ja tarkistellessa vesitankkeja, syottaessa vuohia/lampaita/lehmaa/sikoja yms. Paljon on kylla tullut opittua myos ihan perusasioista. Jotenkin ennen sita oli niin tottunut, etta kaupasta ostetaan lihapaketti, jossa lukee mita lihaa se on ja paalla on valmistusohjeet, helppoa eiko? Taalla mennaan ensin ja metsastetaan tai teurastetaan se elain omalta pihamaalta, sen jalkeen paloitellaan liha, sailotaan se ja laitetaan pannulle, kun on ruoka-aika. Tavallaan aika karua, mutta katevaa.
Kenguruita nama perheen lapset metsastavat koirien evaaksi. Eraana paivana oltiin 12-vuotiaan Meaganin kyydissa kenguru-metsalla. Ja se 12-vuotias tytto oikeesti ampui sen kengurun. Latasi muina miehina aseen ja puhui metsastyksesta samalla tavalla kun oma isani. Pikkusen kylla valilla hirvittaa, kun aseita on joka autossa ja joka paikassa. Onneksi 4-vuotias Jack heiluttelee viela vain leikkipistooleja.
Niin ja viime viikolla oltiin myos perheen kanssa ihan "kunnon" toissa laitumella. Joe, Meg ja William kerasivat lampaat ensin kasaan (mustering) ja sen jalkeen meidan piti lajitella ne pienempiin aitauksiin (drafting). Yhdessa aitauksessa laitettiin isoille lampaille matolaaketta (drenching), toisessa aitauksessa annettiin laaketta, laitettiin korvamerkintoja ja leikattiin lampailta palat korvista pois, jotta niiden varastaminen olisi vaikeampaa. Toisena paivana sain auringon pistoksen ja jouduin lepailemaan ja heittamaan laattaa pari paivaa. Silla aikaa Jarkko autteli ahkerasti laitumella.
Tyoskentely on kuitenkin valilla tosi haasteellista taalla. Ollaan Jarkon kanssa puhuttu paljon siita, etta meita arsyttaa kun kymmenen ihmista tekee yhta ja samaa asiaa ja sitten jokaisella on oma tyylinsa. Meille ei myos valilla kerrota miksi tehdaan jotain asiaa, eika anneta tarpeeksi selvia ohjeita. Perheen isannalla on valilla oma visio niin vankka, etta on todella vaikea pysya ajatuksen juoksussa mukana.
Mitas viela? Niin ja ollaan paasty nakemaan "Bushfire" nyt ihan lahietaisyydelta. Oltiin parina iltana muonittamassa kylan miehia, jotka taistelivat tulta vastaan. Paastiin parin aussimiehen kyytiinkin tulen ytimeen yolla, kun palo oli jo paremmin hallussa. Tyonteko ei vaikuttanut kylla olevan kovin vakavaa, kun auto oli taynna kaljatolkkeja ja toinen miehista alkoi jo olemaan pienessa sievassa.
Niin ja Joe ja rommikolat on viela pakko mainita. Paikan isanta Joe siis juo joka ilta Bundaberg rommia kolalla. Eraana iltana Jarkko ja Joe innostuivat sitten kittaamaan useamman lasillisen ("One for the road")ja keskustelemaan toisesta maailmansodasta. Nyt William ja Joe ainakin osaavat kaikkein tarkeimmat suomalaiset kirosanat ja "kippis" ja "holkyn kolkyn" sanonnat.
Tulevasta viela sen verran, etta ollaan ainakin seuraava viikko viela taalla perheessa. Sen jalkeen siirrytaan varmaankin pariksi paivaksi Broken Hilliin ja sitten Milduraan, jossa on semmonen working hostel. Soitin sinne tanaan ja toita pitaisi olla tarjolla. Tosin luettiin myos kommentteja ko. paikasta ja paikan omistajaa on kuvailtu sanonnalla "Spawn of Satan", mutta lahdetaanpa nyt kokeilemaan valilla palkallisiakin toita. Ja jos paikka on joku orjatyoleiri, niin etsitaan jotain muuta.
Kuvia ei sitten vahaan aikaan ole varmaankaan tulossa, koska meidan oma kuukauden vanha minilappari ei toimi talla hetkella. Emmeka oikein pysty tekemaan asialle talla hetkella mitaan, kun lahimpaan suurempaan kaupunkiin on monien satojen kilometrien matka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti