Roadtrip stop 8: Darwin

Leppoisan 400 kilometrin, maisemareitin sekä ensimmäisen puhallutuksen jälkeen olimme saavuttaneet Australian Top Endin eli Darwinin. Tyttöjen kanssa olimme reissanneet yhteensä 11 vuorokautta ja ajaneet noin 5000 kilometriä. Meillä kilometrejä oli jo takana entuudestaan noin 7000. Darwin oli siis yhteisen reissaamisen päätepiste. Samalla paikkakunnalla olimme kuitenkin vielä 4 vuorokautta. Ja onneksi ei tarvinnut heittää jäähyväisiä, koska oltiin varmoja, että nähdään vielä niin Darwinissa kuin Cairnsissakin.

Hostelliin kirjautuessamme katsoimme kalenteriamme, jossa näkyi muistiinpano, että Yrjö saapuisi ensi yönä isolla linnulla Australiaan. Kuitenkin päivän ollessa torstai ja huhujen mukaan erittäin mukavien Mindli-beachin markkinoiden ollessa parhaimmillaan päätimme lähteä nauttimaan herkkuruokaamme eli kiinalaista. Kymmenistä ruokakojuista oli vaikea valita mitä nauttisimme, mutta ratkaisun tehtyämme emme pettyneet tälläkään kertaa. 

Tunnelma markkinoilla oli todella mahtava ja ilta huipentuikin upeaan auringonlaskuun, jota oli katselemassa tuhansia ihmisiä. Meitä odotti kuitenkin auringonlaskun jälkeen sänky sekä aamuyön herätys.

Rainbow-art, oli kyllä huikean näköisiä tekstejä

Valmis lopputulos

Vakava on ilme, mutta maisemat ovat onneksi trooppiset

Kojuissa oli kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää

Singaporen lento oli myöhässä aikataulusta

Kello 5.30 australian aikaa saapui Yrjö ja reissumme uusi vaihe oli jälleen alkamassa.

Kentälle saapui mies kameralaukkuineen ja -jalustoineen, joku voisi sanoa, että kentälle saapui mies mission kanssa. Tavoitteena reissun aikana olisi bongata ainakin 200 uutta lajia.

Torstaina heti pienien kauneusunien jälkeen lähdimmekin kaupungille kiertelemään. Yrjö toitotti toistuvasti, että ei ole jetlagia ja paineli menemään lintujen perässä kuin mikäkin Duracel-pupu. Paikallisessa puistossa oli ihmisillä ihmettelemistä kun melko erikoinen joukko tallusti eteenpäin, Yrjö edessä ja Jarkko ja Mappe perässä kamerajalustojen kanssa. 

Seuraavana päivänä toteutettiin Yrjön toive käydä katsomassa B-52 pommittaja ilmailumuseossa. Kahdelle entiselle upseerille ilmailumuseo tarjosi mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, kolmatta ei-upseeria lukuunottamatta. 

"You buy em, we'll fly em"

Ei-upseeri keskittyi enemmän koneiden kyljissä olevien kuvien kuvaukseen kuin itse historiaan

B-52 pommittajan kylkeä

Darwinissa vietimme yhteensä neljä päivää, joiden aikana maistatimme Yrjöllä australialaisia olusia, katselimme lintuja, kiertelimme kaupungilla ja kävimme vanhassa vankilassa. Tulipahan sitä yhtenä iltana grillailtua tyttöjen kanssa hostelillakin ja todettua, että kyllä Yrjölle on elämän varrella kertynyt tarinoita kerrottavaksi.

Jarkko pääsi lievemmällä tuomiolla

Mapelle taisi vierähtää isompi kakku

Taisi olla melko hoikkia poikia nuo entisajan vangit

"Perkele, kun on taas uus laji"

         Seuraavana olikin sitten aika vaihtaa jälleen maisemaa ja suunnata kohti Kakadun luonnonpuistoa.

Roadtrip stop 7: Devil's Marbles, Tennant Creek ja Katherine

Alice Springsin lepopäivien jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa kohti Tennant Creekiä.

Jarkko tarkkailemassa tila-automme pakoputken tilannetta. 

Alice springs-Tennant Creek matkan kohokohta olivat ehdottomasti Devil's Marblesit (Pirun kuulat), jotka kyllä ihmetyttivät meitä matkailijoita luonnonlakeja uhmaavalla tavallaan. Kyseessä oli siis suuri alue pyöreitä kiviä, jotka olivat mitä hassummissa asennoissa. Meidän oli helppo huvittaa itseämme ottamalla kaikennäköisiä kuvia ja kiipeilemällä kivien päällä. Paikka oli kuitenkin jälleen kerran Aboriginaaleille pyhä paikka, joten kunnioitusta paikkaa kohtaan oli oltava. Kuvien ja maittavan pekonipasta-aterian jälkeen poistuimme paikalta ja ajoimme sutjakasti alle tunnissa viimeiset 105 kilometriä.

Kukkuu..

Mitä teille tulee ensimmäisenä mieleen tästä kuvasta?

Tennant Creekkiin saapuessamme kiinnitimme huomiota katukuvaan, joka oli kolkko kaikessa yksinkertaisuudessaan. Katujen varsilla istui aborginaaleja katselemassa maailman menoa. Moni taisi ihan asustellakin kadulla, koska osalla oli tyynyt ja peitot mukana, eikä elintaso näyttänyt muutenkaan hipovan taivaita. Etsimme ensitöiksemme majoituksemme ja lähdimme tämän jälkeen tekemään tutun korttelikierroksen. Lämpötilan ollessa kova ja pitkän ajomatkan pölyjen kutittaessa kurkkua päätimme tutustua paikallisen Pubin juomatarjontaan. Oluet maistuivat ja antoivat voimia lähteä kauppaan ruokaostoksille.

Nappasimme kaupasta bataattia, sipulia ja tuoremakkaroita ja lähdimme laittamaan grilliä kuumaksi. Tytöt valmistelivat salaatin ja Jarkko grillasi bataatit, sipulit ja makkarat. Illalla katselimme hostellilla "The Voicea" ja kuuntelimme hostellin managerin ajelua sähköisellä rollaattorilla. Tunnelma oli kieltämättä hyvin erikoinen. Tiina yritti houkutella jompaa kumpaa tyttöä mukaan suihkuun, koska välillä ei tiennyt oliko papparainen omassa vaiko tyttöjen vessassa. Pitkän kädenväännön jälkeen Tiina uskaltautui kuitenkin yksin suihkuun. Lisää tunnelmaa iltaamme loivat ehdottomasti myös kaupungilta tullut mekkala. Vähän väliä kuului abutorginaalien huutoa ja ääntelyä.

Seuraavana aamuna starttasimme urheiluauton äänillä varustetun Mitsumme ja lähdimme ajamaan kohti Matarankan ja Katherinen erittäin houkuttelivilta kuulostavia kuumia lähteitä. 

Matarangassa lähteillä emme suinkaan olleet ainoat, jotka niistä nauttivat. Lähteet olivat erittäin kauniit, mutta eivät kuitenkaan polttavan lämpimät, asiansa ne kuitenkin ajoivat. Ajomatkasta puutuneet lihakset pääsivät rentoutumaan hetkeksi ennen majapaikkaamme Katherissa. 

Ihmettelimme puista roikkuvia hämähäkin seittejä ja niitä hämähäkkejäkin oli ihan riittävästi

Katherinessä oli tarkoitus taas hengähtää pari päivää, jotta sielu kerkeisi jälleen mukaan matkaan. Kahdesta Katherinen backbacker hostellista valitsimme Palm Court Kookaburran. Kahden hostellin välillä ei ollut vaikea tehdä valintaa, koska ensimmäisessä meitä palveltiin todella tympeästi. Ensimmäinen ilta meni rennoissa merkeissä, koska kaikki olivat edelleen hieman väsyneitä päällä olevan flunssan takia.

Seuraavana aamuna aamupalan ja ennen kaikkea rennon heräämisen jälkeen Mariliis ja Raita päättivät jäädä hoitamaan henkistä hyvinvointia hostellille. Jarkko ja Tiina lähtivät kohti kuumia lähteitä ja krokotiilin bongausta. Katherinen lämmin ilmasto sekä kuumat lähteet tuntuivat uskomattoman hyviltä. Ja ensimmäinen krokotiilin bongaus sai Jarkolle ja Tiinalle todella leveän hymyn naamalle. 

Jarkko näki krokotiilin ensimmäistä kertaa luonnossa

Illaksi valmistelimme jälleen austraalialaiseen tyyliin maittavan grilliruuan, joka nosti hieman normaalia suuremman janon tunteen. Tyhjensimme loput lääkkeeksi hommatusta rommipullosta ja yritimme hakea toista samanlaista paikallisesta pullokaupasta. Pullokaupan ollessa kiinni ja menojalkamme edelleen vipattaessa päädyimme paikalliseen baariin. 

Astuessamme sisään paikkaan bongasimme baarimikon kolmen asiakkaan seasta terassilta. Baarimikon huomatessa meidät hän tuli tarjoilemaan meille. Huomiomme kiinnittyi hieman sekavan oloiseen, mutta kuitenkin asialliseen palveluun. Tytöt tilasivat pari drinkkiä listalta ja baarimikko oli hieman hukassa näitä drinksuja tehdessään, oli kuulemma enemmän kokemusta tuosta ruokapuolesta.

Pubin muiden asiakkaiden poistuessa paikalta baarimikko siirtyi meidän pyötäämme juttelemaan. Tällöin kävi ilmi, että baarimikko joi samalla rommikolaa. Illan edetessä ja rommimukien tyhjentyessä paikalle saapui  muutama miehen kaveri ja baarin ovet laitettiin kiinni. Yksien vaihtuessa useampiin ja kello kymmenen vaihtuessa kello neljään aloimme siirtymään kohti Mcdonaldsin drive iniä, joka nyt sattui olevan ainut auki oleva ruokapaikka. Tosin yllätykseksemme emme saaneet palvelua, koska meillä ei ollut ajoneuvoa. Tämä oli kuulemma turvallisuusriski. Mäkkärin linjauksen mielestä olisi siis ollut turvallisempaa tarttua auton rattiin väkijuoman vaikutuksen alaisena. Kovasti kyllä yritimme esittää olevamme autossa avaamalla rättikattoa ja ikkunoita meidän kuvitellusta autostamme. Sanottakoon nyt sitten kuitenkin, että ilman ruokaa emme suinkaan sinä yönä jääneet ja hauskaakin oli. Olisi ollu hauska saada matkamuistoksi drive Innin turvakameroiden tallentamat pätkät nälkäisistä backpackereistä.

Ruokailun jälkeen mentiin muutamaksi tunniksi nukkumaan hiostavaan huoneeseemme. Aamulla heräsimme hyvissä ajoin ja jatkoimme matkaa Edith vesiputoukselle. 

Roadtrip stop 6: Kings Canyon & Alice Springs

Ulurun auringonnousu nähtyämme oli aika jälleen pistää Mitsubishin pyörät pyörimään. Lähdettiin ajamaan kohti Kings Canyonia, jota erityisesti Jarkko oli kovasti odottanut. Kings Canyonin kohdalla alkoi jo lämpötilatkin nousta taas hellelukemiin. Kings Canyonille saavuttaessa kello oli jo valitettavasti niin paljon, että ei oltaisi keretty kiertämään pidempää reittiä, joka kulkee kanjonin reunaa pitkin.

Matkalla pysähdyttiin Road Houseen tankkaamaan ja löydettiin muutama promedaarikin (Ilme on yhtä tympäätynyt kuin meidänkin naamat monen tunnin autossa istumisen jälkeen..)

Käveltiin sitten kanjonin pohjalla kulkeva reitti, joka oli kyllä sekin luonnoltaan upea. Kiivettiin myös kanjonin päälle reittiä, jota kutsutaan "heartattack kävelyksi". Ja kyllä se hieman sydämestä ottikin, kun kiivettiin melkein pystysuoraa seinämää ylöspäin. Kanjonin päätä oli kyllä taas upeat maisemat. Matkan varrella Loxtonista - Melbourneen - Adelaideen ja Stuart highwaytä ylöspäin oltiin jo nähty tosi paljon erilaisia maisemia. Eurooppalaismaisesta ilmastosta oltiin siirrytty tulikuumalle outbackille, jonka luonto on aivan erilainen.

Muutama hurja keikkui kanjonin reunalla

Jarkko oli kuin kotonaan näissä maisemissa

Kings canyonilta oli pakko lähteä ajamaan hyvissä ajoin kohti Alice Springsiä, koska ei haluttu ajaa pitkiä matkoja pimeällä. Pimeällä eläimet lähtevät liikkeelle ja koska valtatien piennarta ei ole mitenkään aidattu, kaikki eläimet pääsevät liikkumaan vapaasti. 

Matkan varrella pysähdyttiin syömään ja tankkaamaan yhteen roadhouseen. Ja samalla varattiin itsellemme majoitus Alice Springsistä. Majoituksen kanssa olisi tietysti voinut vähän ennakoida, koska useamman paikan respa meni kiinni seitsemältä ja meidän arvioitu saapumisaika oli kahdeksan jälkeen. Löydettiin kuitenkin meille sopiva majoitus haven-nimisestä backpackeristä. Matka Aliceen sujui letkeissä merkeissä, Pelattiin tyttöjen kanssa autossa erilaisia sanapelejä.

Sunnuntaipäivä Alicessa oli pyhitetty jokaiselle omaksi ajaksi, jolloin sai tehdä rauhassa mitä huvittaa. Jarkko, minä ja Tiina suunnattiin keskustaan, jossa oli meneillään juuri toritapahtuma. Raita sen sijaan suunnisti ilmaiselle aamupalalle jonnekkin syöpäyhdistyksen tapahtumaan. Torilla oli erilaisia kojuja, jossa myytiin mm. Aborginaalien tekemää taidetta. Pysähdyttiin myös erääseen didgeridoo kauppaan kuuntelemaan, kun omistaja soitti asiakkaalle didgeridoota. Arkipäivänä samaisessa paikassa olisi päässyt itsekin kokeilemaan soittamista, mutta koska oli viikonloppu tyydyttiin vaan seuraamaan menoa sivusta. Itse joskus didgeridoota kokeilleena voin kertoa, että soittaminen ei todellakaan ole helppoa. En tainnut edes saada mitään ääntä aikaiseksi, sen sijaan koko putki oli täynnä sylkeä.

Alice Springsissä ei tehty mitään kovinkaan kummoista. Illalla käytiin Jarkon kanssa ajelemassa ympäri kaupunkia. Alice Springsissä huomasi katukuvassa jo paljon enemmän aborginaaleja. Osa istui kadulla katsomassa maailmanmenoa ja puistot olivat myös suosittuja kokoontumispaikkoja koko suvulle. Osa oli kyllä selkeästi kodittomia ja elinolot vaikuttivat melko kehnoilta. Pohjois-territoriossa on myös tiukempi alkoholilaki kuin muualla maassa, kai sillä kovasti yritetään vähentää alkoholinväärinkäyttöä. Kiinnitettiin myös siihen huomiota, että aborginaaleilla on tosi agressiivinen tapa puhua keskenään. Kaverille jos puhutaan, niin se lähinnä kuulostaa enemmänkin huutamiselta. Kuitenkin vaikka aborginaalien olot eivät vieläkään ole todellakaan hyvät ja osaa on varmasti vaikea sopeuttaa yhteiskuntaan, ei meillä ollut mitään ongelmia tai vaaratilanteita heidän kanssaan. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan.

Roadtrip stop 5: Uluru- Kata tjuta

Pitkän ajomatkan jälkeen saavuttiin vihdoinkin Kata tjutan kansallispuistoon ja Ayers Rock resorttiin. Budjettimatkailijan on vaikea löytää majoitusta resortista. Halvinta olisi yöpyä autossa, mutta koska meitä oli neljä ja tytöt eivät innostuneet telttailusta tai autossa nukkumisesta, yövyttiin sitten koko matka hostelleissa. Rahaa saa kyllä helposti palamaan paljon vaikkei tekisikään paljon muuta kuin ostaisi bensaa, ruokaa ja maksaisi pääsymaksuja.

Ulurussa oleskeluun oltiin myös varattu pari yötä. Ensimmäisenä iltana oltiin kaikki niin puhki, että siirryttiin vaan suoraan punkan pohjalle. Seuraavana aamuna herättiin hyvissä ajoin ja puuroaamiaisen voimin ajettiin ensin katsomaan Mount Olga, joka on korkeampi kuin Uluru ja muodoltaan paljon muhkuraisempi. Maisemat olivat kyllä silmiä hipovia, tuntui että mihinkään kuvaan ei saanut taltioitua oikeata näkymää. Olgilla käveltiin lyhyempi reitti. Kävelyreittejä on jokaisessa luonnonpuistossa useita, joten jos haluaa kiertää jokaisen kiven saa aikaa varata useamman päivän. Haluttiin säilyttää meidän reissussa rentous ja ihan hyvin onnistuttiinkin, mutta välillä kyllä tuntui että mentiin juoksemalla paikkoja läpi. Reissussa tuntuu aina välillä, että sielu tulee perässä, joten aika ajoin olisi hyvä levyttää jossain mukavassa paikassa useampi päivä.

Olgan jälkeen ajettiin Ulurulle. Kata tjutaan on siis 25 dollarin pääsymaksu per nassu. Ulurulla käytiin ensin tutustumassa vähän Anangu- heimon ja aborginaalien kulttuuriin. Uluru ja Mount Olga on aborginaaleille todella pyhä paikka. Tällä hetkellä Australian valtio on vuokrannut Ulurun aborginaaleilta. Turistit ovat ok, kunhan he kunnioittavat toisten pyhää paikkaa. Jarkko oli alunperin ajatellut kiivetä Ulurun huipulle. Kulttuurikeskuksessa vierailtuamme kukaan meistä ei enää ollut innokas kiipeilyyn ja kiipeäminen oli muutenkin suljettu siltä päivältä. Kulttuurikeskuksesta löysin mielenkiintoisen Sorry- kirjan, johon ihmiset olivat eri puolilta lähettäneet pahoittelunsa Anangu-heimolle. Moni oli ottanut Ulurulta matkaan kiviä, hiekkaa tai muuta vastaavaa, mikä on kiellettyä. Kiinnitin huomiota siihen, että moni kertoi pahoittelukirjeessään epäonnesta, joka oli kohdannut heitä kotimaahan palatessaan, osalta oli kuollut useampi sukulainen peräkkäin tai ollu muita vaikeuksia. En yleensä ole taikauskoinen, mutta Uluru herätti minussa kyllä pientä taikauskoisuutta koko paikka on jotenkin niin maaginen. Ja voitte olla varmoja, että en edes rohjennut ajatella, että olisin ottanut mitään kiellettyä matkamuistoksi. En varsinkaan sen jälkeen, kun olin toissayönä ollut sairaalassa.

Yllätyttiin myös siitä, että Ulurun päälle menevä reitti oli kirjaimellisesti pystysuora. Yhdessä kohdassa oli pientä aidan pätkää, josta pystyi pitämään kiinni. Ei ihmekkään, että ihmisiä on loukkaantunut ja 35 ihmistä kuollutkin huipulle kiivetessään. Jos kunto on huono ja on terveydellisiä ongelmia kiipeämistä ei edes kannata lähteä yrittämään. Kiipeämiseen sijaan pysyttiin maan kamaralla ja kierrettiin Uluru ympäri. Reitti oli noin. 10 kilometriä pitkä. Uluru on paljon vaikuttavamman näköinen kaukaa, mutta läheltä näki seinämissä olevia kuvioita ja muotoja aivan eri tavalla. Reitin varrella oli myös kerrottu aborginaaleille pyhistä paikoista ja joitakin pätkiä ei saanut kuvata ollenkaan. Tosin ei moni kunnioittanut pyyntöjä vaan osa ihmisistä räpsi kuvia välittämättä mistään kylteistä ja varoituksista.

Kävelyn jälkeen alkoi jo ilta hämärtää, joten ajettiin sunset kuvauspaikalle ottamaan kuvia auringon laskusta. Kokemus on sellainen, ettei sitä valitettavasti kuvien kautta pysty täysin välittämään. Taivaanranta maalautui auringon laskiessa punertavaksi ja taivaalla oli violetin sävyjä. Kuu nousi todella nopeasti Ulurun takaa, mikä yllätti meidät. Ei oltu jotenkin koskaan ajateltu, että kuu nousee niin nopeasti.

Illalla nautittiin olostamme resortissa ja jatkettiin tätä meidän uusiin lihoihin ja makuihin tutustumista syömällä Jarkon tekemiä kameliburgereita. 

Lähtöaamuna ajettiin vielä kello seitsemäksi katsomaan auringon nousu, joka oli sekin kyllä upea kokemus. 

Roadtrip stop 4: Coober Pedy

Nyt parin viikon sisällä on tapahtunut niin paljon ja maisemat ovat vaihtuneet, ettei valitettavasti ole kerinnyt päivittämään blogia ajan tasalle. Toissapäivänä meidän Samsungin läppäri sanoi itsensä taas irti...suurinosa kuvista ja tiedoista on koneella. Onneksi opittiin sen verran viime kerrasta, että meillä on nyt niitä varmuuskopioitakin. Läppärin näytössä palaa valo, mutta mitään ei näy...huomenna viedään se huoltoon. Tekisi kyllä mieli heittää koko kone seinään.

Mutta palatakseni tarinassamme taaksepäin Coober Pedyyn, joka on Australian opaalikaupunki. Saapuessamme kaupunkiin näimme tien varrella varoituksia syvistä kuopista, joihin voi pudota. Hiekkakasoja kohosi kohti taivasta vähän väliä kuin termiittikekoja. Kaupunkiin saavuttaessamme kirjattiin itsemme sisään Radeka's downunder underground motelliin, jonka majoitustilat ovat maan alla. Nälkä alkoi kaivertaa mahanpohjassa, niin päätettiin etsiä jokin ruokapaikka. Coober Pedyn keskustassa kävellessä pikaisella vilkaisulla pystyi tekemään johtopäätöksen, että kaupunki on todellakin karun oloinen kaivoskaupunki. Ruokapaikaksi valittiin John's Pizza Bar & Restaurant, joka oli kuulemma kaupungin paras. Tosin ei noita muita vaihtoehtoja tainnut paljon ollakkaan. ;) Jarkko ja Raita päätyivät maistamaan Coat of arms pizzaa, jossa oli savustettua kengurua, emua, camemberttia, pinaattia ja karpalohilloa. Me Tiinan kanssa sen sijaan päädyttiin hieman tavallisempiin vaihtoehtoihin, mutta maistettiin kuitenkin kenguru-emu pizzaakin.

Ruokailun jälkeen käytiin katsomassa, kun orpoja kenguruita syötettiin. Taidegallerian omistajat olivat alkaneet pelastaa orpoja kenguruita, joiden vanhempi oli jäänyt esim. auton alle. Nyt heillä oli siis takapihallaan kenguruita ja päästiin näkemään myös yksi ihan pikkuinen kenguru. Kaikista huvittavinta oli, että pienelle kengurulle oli tehty kankaasta pussi, johon se hyppäsi pää edellä samalla tavalla kuin olisi hypänny oikean äitinsäkin vatsapussiin. Jos halusi tukea pariskunnan toimintaa pystyi ostamaan pikkuiselle Joeylle maitojauhetta 20 dollarilla, maitojauheen kannen sai sitten kiinnitetty aitaan ja kanteen sai kirjoittaa oman nimensä ja terveiset.

Illalla päädyttiin tsekkaamaan Coober Pedyn yöelämä käymällä paikallisessa pubissa. 90 prosenttia pubin väestä oli miehiä, mutta hyvin me tytötkin mahduttiin sekaan. Oli ihan hauska tarinoida kaivosmiesten kanssa. Yöllä käveltiin takaisin hostellille eikä ollut mitään pelättävää, toisin kuin meitä oli varoiteltu. 

Keskiviikkopäivänä kierreltiin opaalikauppoja, joita pieneen kaupunkiin muuten riittää. Joka toinen myy opaaleja ja osassa kaupoista korut näyttivät ihan siltä, että ne olivat seisoneet vitriinissä useammankin vuoden. Tiinan äidille etsittiin syntymäpäivälahjaa.. Hintataso oli korkea mikä nyt jo tiedettiinkin vaihtoehtoja löytyi 45-10 000 dollarin väliltä. Löydettiin kuitenkin Tiinan budjetille sopiva vaihtoehto ja pitihän sitä myös itselle ostaa muistoksi kaulakoru.

Päivällä käytiin myös opaalikaivoksessa, jossa kierreltiin omatoimisesti. Kaivos oli pienempi kuin oltiin odotettu ja meille selvisi myös, että kaivosmiehet toimivat ns. yksityisyrittäjinä. Jokainen kaivaa opaalia silloin kuin huvittaa ja ei ole mitään yhtä yritystä, jonka alla kaikki työskentelisivät.

Viimeinen ilta otettiin ihan rennosti. Itse olin hieman flunssainen, eikä olokaan ollut mitä mainioin, joten jäin motellille, kun muut lähtimään kokeilemaan "noodlingia" eli opaalin kaivamista. Yöllä jouduttiin myös käymään paikallisessa sairaalassa kun yhtäkkiä alkoi pistää rintaan ja ahdistamaan henkeä. Sairaalassa otettiin EKG ja varmistettiin, että sydämessä ei ole vikaa. Olin aamuyön tarkkailussa. Aina välillä tuli semmoisia tosi kipeitä kramppeja yläkroppaan, mutta aamua kohti olo alkoi helpottaa. Tietysti pahimman olon toi se, että oli todella huolissaan mikä tuli yhtäkkiä. Syy ei selvinnyt, mutta oireet olivat aivan samanlaiset mitä paniikkikohtauksessakin. Nyt on pari viikkoa ollut onneksi ihan suht normaaliolo, joten toivottavasti mitään samankaltaista kokemusta ei enää tarvitsisi kokea.

Kaikesta huolimatta päätettiin jatkaa seuraavana aamuna matkaa kohti Ulurua.