Deep thinking

Miksiköhän yöllä aina tuntuu tulevan parhaat ideat ja suunnitelmat selkiytyvän? Kello näyttää 1.18 yöllä ja huomenna pitäisi aamulla herätä viiden aikaan keräämään taas rypäleitä. Onneksi nukuttiin Jarkon kanssa semmoiset kevyet viiden tunnin päiväunet kun tultiin töistä. Ai miten niin muka univelkaa?

Tuntuu kyllä tällä hetkellä tosi oikealta ratkaisulta, että lähdettiin tänne maailmalle. Täällä on jotenkin ollut tosi paljon aikaa miettiä myös tulevaisuutta ja elämää. Ollaan myös opittu uusia asioita sekä toisistamme että itsestämme. Omalla kohdallani on ollut ja on edelleen avoinna mitä haluaisin opiskella ja elämälläni tehdä. Suunta alkaa kuitenkin pikku hiljaa hahmottua.

On uskomatonta miten paljon päänvaivaa ja stressiä voi aiheuttaa esimerkiksi se, että pitäisi tietää mitä haluaa tehdä isona? Miksi? Nuorten pitäisi tietää jo ylä asteen jälkeen mitä he haluavat tehdä seuraavat 50 vuotta. Surullisinta on kuitenkin mielestäni se, että jos kuulee jonkun kertovan, että on tehnyt 50 vuotta asioita, joista ei ole nauttinut tai että lähti joskus opiskelemaan vain jotain, koska ei oikeastaan tiennyt mitä halusi. Mikään kiirehän ei tosiaan ole. Osa ei tunnu koskaan tietävän mitä elämältään haluaa. Täällä reissussa on myös tavannut ihmisiä, jotka on tehneet todella rohkeita ratkaisuja. Moni on irtisanoutunut hyväpalkkaisesta ammatistaan, pakannut elämän reppuun ja tullut Loxtoniin keräämään appelssiineja. Jokaisella omat syynsä.

Nämä pohdiskelut lähti liikkeelle oikeastaan siitä, että teki mieli hirveästi tehdä kaikkea luovaa.. askarrella, piirtää, suunnitella, sisustaa.. jotain..Keskellä yötä se on tietenkin hieman vaikeaa. Mulle on pienestä pitäen sanottu, että olen luova ja osaan piirtää ja sitä rataa. Olen vaan jotenkin aina ohittanut kommentit olan kohautuksella. Ala-asteen jälkeen jostain syystä lopetin kaiken luovan tekemisen, mistä oikeasti nautin. En tiedä mitä tapahtui, mutta kaikki loppui kuin seinään. Äiti ja iskä yritti kovasti kannustaa opiskelemaan vaikka sisustusarkkitehdiksi tai jotain, mutta se sai lähinnä aina vaan sapen kiehumaan. Ehkä se oli sitä teini-iän kapinointia kaikkea sitä vastaan mitä vanhemmat sanoivat.

Jälkeen päin mietittynä olen myös pohtinut monta kertaa, että miksi ylä asteen jälkeen ei käyty kunnon keskustelua siitä, että jatkanko ammattikouluun vai lukioon vai teenkö kaksoistutkinnon. Isältä jos kysyy, niin varmasti tällainen keskustelu on käyty, mutta minä en sitä ainakaan muista. Jotenkin oli itsestäänselvyys, että lukioa kohtihan sitä porskutetaan niin kuin suurin osa kavereistakin. En kyllä kadu lukion käyntiä. Sai kattavaa opetusta monesta asiasta ja eli vielä aika turvallisessa ympäristössä kavereiden kanssa. Toisaalta myös lukio oli ehkä henkisesti kaikkein vaikeinta aikaa. Tuli niin paljon teoriaa, että ei aina välillä tiennyt että mihin sen kaiken teorian laittaa.

Onneksi lukion aikaan oli myös työt ABC:lla. Ne antoi sopivaa vastapainoa sille teorialle mikä jäi aina koulun jälkeen pyörimään päähän. ABC:n kassalla ja tiskinurkkauksessa sai aina sopivasti tuulettaa aivoja. Huvittavinta kyllä kuitenkin tällä hetkellä on, että kaikki ne ammatit joihin oma kiinnostus kohdistuu löytyy amiskasta. Olisi kiva osata vähän korjata autoja, toisena päivänä vois olla kokki, aina silloin tällöin sisustusartesaani...ehkä puuseppä. Käsillä tekeminen kiehtoo. Toisaalta on turha jaaritella mitä tapahtui joskus vaan pitäisi oppia elämään nykyhetkessä. Pikku hiljaa olen alkanut enemmän ja enemmän olemaan sitä mieltä, että kaikella on joku merkitys elämässä nautti siitä tai ei.

No anyway. Ollaan Jarkon kanssa puhuttu paljon yrittäjyydestä ja mahdollisesta oman yrityksen perustamisesta joskus tulevaisuudessa. Kuitenkin molemmilla on aika paljon samanlaisia intressejä ja mitä nyt ollaan yhdessä reissattu, työskennelty ja eletty, niin tullaan vielä ihan hyvin toimeenkin. ;) Yrittäjyys on myös pyörinyt tosi pitkään mielessä. Ehkä sen takia hain Tiimiakatemialle opiskelemaan lukion jälkeen. Toisaalta hain myös siksi että halusin erilaisen tavan opiskella. Yliopiston luennot olisi minun tapauksessa nimittäin menneet syvään uneen vaipuessa. Tiimiakatemialta sai käytäntöä, vapauksia ja kirjapisteiden lukemisesta teoriaa. Ihmiset oli pääosin rentoja ja ilmapiiri ihan hyvä. Kuitenkin vedin itseni liian piippuun koko paikan suhteen ja Liekkirockkia tehtäessä meni välillä päivät ja yöt kaikkien asioiden miettimiseen, kääntelemiseen ja vääntelemiseen. Se kuitenkin ajoi minut myös etäämmäksi tiimistä. Halusin uhrata ajan sen tekemiseen mistä pitkästä aikaa oikeasti nautin. Ja se oli Liekkirock. Kaikella on kuitenkin aina oma hintansa.

Nyt siis välivuosi aikaa miettiä asioita. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin mielestäni olla onnellinen ja löytää sisäinen rauha. Mun kohdalla sen sisäisen rauhan löytämiseen menee kyllä ehkä koko elämä. Sinkoilen välillä niin moneen ilmansuuntaan etten aina tiedä mistä kaikkialta löydän ne palaset taas kokoon. Tää backpacker elämänvaihe sopii tällä hetkellä kuin nappi silmään. Jarkon kanssa alusta lähtien puhuttiin, että haluttaisiin asua ulkomailla ja nyt se ollaan tehty. Sitten kun kotiinpaluun aika jossain vaiheessa koittaa olisi kiva asettua aloilleen, hankkia ammatti, koti ja koira. :P