Roadtrip stop 6: Kings Canyon & Alice Springs

Ulurun auringonnousu nähtyämme oli aika jälleen pistää Mitsubishin pyörät pyörimään. Lähdettiin ajamaan kohti Kings Canyonia, jota erityisesti Jarkko oli kovasti odottanut. Kings Canyonin kohdalla alkoi jo lämpötilatkin nousta taas hellelukemiin. Kings Canyonille saavuttaessa kello oli jo valitettavasti niin paljon, että ei oltaisi keretty kiertämään pidempää reittiä, joka kulkee kanjonin reunaa pitkin.

Matkalla pysähdyttiin Road Houseen tankkaamaan ja löydettiin muutama promedaarikin (Ilme on yhtä tympäätynyt kuin meidänkin naamat monen tunnin autossa istumisen jälkeen..)

Käveltiin sitten kanjonin pohjalla kulkeva reitti, joka oli kyllä sekin luonnoltaan upea. Kiivettiin myös kanjonin päälle reittiä, jota kutsutaan "heartattack kävelyksi". Ja kyllä se hieman sydämestä ottikin, kun kiivettiin melkein pystysuoraa seinämää ylöspäin. Kanjonin päätä oli kyllä taas upeat maisemat. Matkan varrella Loxtonista - Melbourneen - Adelaideen ja Stuart highwaytä ylöspäin oltiin jo nähty tosi paljon erilaisia maisemia. Eurooppalaismaisesta ilmastosta oltiin siirrytty tulikuumalle outbackille, jonka luonto on aivan erilainen.

Muutama hurja keikkui kanjonin reunalla

Jarkko oli kuin kotonaan näissä maisemissa

Kings canyonilta oli pakko lähteä ajamaan hyvissä ajoin kohti Alice Springsiä, koska ei haluttu ajaa pitkiä matkoja pimeällä. Pimeällä eläimet lähtevät liikkeelle ja koska valtatien piennarta ei ole mitenkään aidattu, kaikki eläimet pääsevät liikkumaan vapaasti. 

Matkan varrella pysähdyttiin syömään ja tankkaamaan yhteen roadhouseen. Ja samalla varattiin itsellemme majoitus Alice Springsistä. Majoituksen kanssa olisi tietysti voinut vähän ennakoida, koska useamman paikan respa meni kiinni seitsemältä ja meidän arvioitu saapumisaika oli kahdeksan jälkeen. Löydettiin kuitenkin meille sopiva majoitus haven-nimisestä backpackeristä. Matka Aliceen sujui letkeissä merkeissä, Pelattiin tyttöjen kanssa autossa erilaisia sanapelejä.

Sunnuntaipäivä Alicessa oli pyhitetty jokaiselle omaksi ajaksi, jolloin sai tehdä rauhassa mitä huvittaa. Jarkko, minä ja Tiina suunnattiin keskustaan, jossa oli meneillään juuri toritapahtuma. Raita sen sijaan suunnisti ilmaiselle aamupalalle jonnekkin syöpäyhdistyksen tapahtumaan. Torilla oli erilaisia kojuja, jossa myytiin mm. Aborginaalien tekemää taidetta. Pysähdyttiin myös erääseen didgeridoo kauppaan kuuntelemaan, kun omistaja soitti asiakkaalle didgeridoota. Arkipäivänä samaisessa paikassa olisi päässyt itsekin kokeilemaan soittamista, mutta koska oli viikonloppu tyydyttiin vaan seuraamaan menoa sivusta. Itse joskus didgeridoota kokeilleena voin kertoa, että soittaminen ei todellakaan ole helppoa. En tainnut edes saada mitään ääntä aikaiseksi, sen sijaan koko putki oli täynnä sylkeä.

Alice Springsissä ei tehty mitään kovinkaan kummoista. Illalla käytiin Jarkon kanssa ajelemassa ympäri kaupunkia. Alice Springsissä huomasi katukuvassa jo paljon enemmän aborginaaleja. Osa istui kadulla katsomassa maailmanmenoa ja puistot olivat myös suosittuja kokoontumispaikkoja koko suvulle. Osa oli kyllä selkeästi kodittomia ja elinolot vaikuttivat melko kehnoilta. Pohjois-territoriossa on myös tiukempi alkoholilaki kuin muualla maassa, kai sillä kovasti yritetään vähentää alkoholinväärinkäyttöä. Kiinnitettiin myös siihen huomiota, että aborginaaleilla on tosi agressiivinen tapa puhua keskenään. Kaverille jos puhutaan, niin se lähinnä kuulostaa enemmänkin huutamiselta. Kuitenkin vaikka aborginaalien olot eivät vieläkään ole todellakaan hyvät ja osaa on varmasti vaikea sopeuttaa yhteiskuntaan, ei meillä ollut mitään ongelmia tai vaaratilanteita heidän kanssaan. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan.

Roadtrip stop 5: Uluru- Kata tjuta

Pitkän ajomatkan jälkeen saavuttiin vihdoinkin Kata tjutan kansallispuistoon ja Ayers Rock resorttiin. Budjettimatkailijan on vaikea löytää majoitusta resortista. Halvinta olisi yöpyä autossa, mutta koska meitä oli neljä ja tytöt eivät innostuneet telttailusta tai autossa nukkumisesta, yövyttiin sitten koko matka hostelleissa. Rahaa saa kyllä helposti palamaan paljon vaikkei tekisikään paljon muuta kuin ostaisi bensaa, ruokaa ja maksaisi pääsymaksuja.

Ulurussa oleskeluun oltiin myös varattu pari yötä. Ensimmäisenä iltana oltiin kaikki niin puhki, että siirryttiin vaan suoraan punkan pohjalle. Seuraavana aamuna herättiin hyvissä ajoin ja puuroaamiaisen voimin ajettiin ensin katsomaan Mount Olga, joka on korkeampi kuin Uluru ja muodoltaan paljon muhkuraisempi. Maisemat olivat kyllä silmiä hipovia, tuntui että mihinkään kuvaan ei saanut taltioitua oikeata näkymää. Olgilla käveltiin lyhyempi reitti. Kävelyreittejä on jokaisessa luonnonpuistossa useita, joten jos haluaa kiertää jokaisen kiven saa aikaa varata useamman päivän. Haluttiin säilyttää meidän reissussa rentous ja ihan hyvin onnistuttiinkin, mutta välillä kyllä tuntui että mentiin juoksemalla paikkoja läpi. Reissussa tuntuu aina välillä, että sielu tulee perässä, joten aika ajoin olisi hyvä levyttää jossain mukavassa paikassa useampi päivä.

Olgan jälkeen ajettiin Ulurulle. Kata tjutaan on siis 25 dollarin pääsymaksu per nassu. Ulurulla käytiin ensin tutustumassa vähän Anangu- heimon ja aborginaalien kulttuuriin. Uluru ja Mount Olga on aborginaaleille todella pyhä paikka. Tällä hetkellä Australian valtio on vuokrannut Ulurun aborginaaleilta. Turistit ovat ok, kunhan he kunnioittavat toisten pyhää paikkaa. Jarkko oli alunperin ajatellut kiivetä Ulurun huipulle. Kulttuurikeskuksessa vierailtuamme kukaan meistä ei enää ollut innokas kiipeilyyn ja kiipeäminen oli muutenkin suljettu siltä päivältä. Kulttuurikeskuksesta löysin mielenkiintoisen Sorry- kirjan, johon ihmiset olivat eri puolilta lähettäneet pahoittelunsa Anangu-heimolle. Moni oli ottanut Ulurulta matkaan kiviä, hiekkaa tai muuta vastaavaa, mikä on kiellettyä. Kiinnitin huomiota siihen, että moni kertoi pahoittelukirjeessään epäonnesta, joka oli kohdannut heitä kotimaahan palatessaan, osalta oli kuollut useampi sukulainen peräkkäin tai ollu muita vaikeuksia. En yleensä ole taikauskoinen, mutta Uluru herätti minussa kyllä pientä taikauskoisuutta koko paikka on jotenkin niin maaginen. Ja voitte olla varmoja, että en edes rohjennut ajatella, että olisin ottanut mitään kiellettyä matkamuistoksi. En varsinkaan sen jälkeen, kun olin toissayönä ollut sairaalassa.

Yllätyttiin myös siitä, että Ulurun päälle menevä reitti oli kirjaimellisesti pystysuora. Yhdessä kohdassa oli pientä aidan pätkää, josta pystyi pitämään kiinni. Ei ihmekkään, että ihmisiä on loukkaantunut ja 35 ihmistä kuollutkin huipulle kiivetessään. Jos kunto on huono ja on terveydellisiä ongelmia kiipeämistä ei edes kannata lähteä yrittämään. Kiipeämiseen sijaan pysyttiin maan kamaralla ja kierrettiin Uluru ympäri. Reitti oli noin. 10 kilometriä pitkä. Uluru on paljon vaikuttavamman näköinen kaukaa, mutta läheltä näki seinämissä olevia kuvioita ja muotoja aivan eri tavalla. Reitin varrella oli myös kerrottu aborginaaleille pyhistä paikoista ja joitakin pätkiä ei saanut kuvata ollenkaan. Tosin ei moni kunnioittanut pyyntöjä vaan osa ihmisistä räpsi kuvia välittämättä mistään kylteistä ja varoituksista.

Kävelyn jälkeen alkoi jo ilta hämärtää, joten ajettiin sunset kuvauspaikalle ottamaan kuvia auringon laskusta. Kokemus on sellainen, ettei sitä valitettavasti kuvien kautta pysty täysin välittämään. Taivaanranta maalautui auringon laskiessa punertavaksi ja taivaalla oli violetin sävyjä. Kuu nousi todella nopeasti Ulurun takaa, mikä yllätti meidät. Ei oltu jotenkin koskaan ajateltu, että kuu nousee niin nopeasti.

Illalla nautittiin olostamme resortissa ja jatkettiin tätä meidän uusiin lihoihin ja makuihin tutustumista syömällä Jarkon tekemiä kameliburgereita. 

Lähtöaamuna ajettiin vielä kello seitsemäksi katsomaan auringon nousu, joka oli sekin kyllä upea kokemus. 

Roadtrip stop 4: Coober Pedy

Nyt parin viikon sisällä on tapahtunut niin paljon ja maisemat ovat vaihtuneet, ettei valitettavasti ole kerinnyt päivittämään blogia ajan tasalle. Toissapäivänä meidän Samsungin läppäri sanoi itsensä taas irti...suurinosa kuvista ja tiedoista on koneella. Onneksi opittiin sen verran viime kerrasta, että meillä on nyt niitä varmuuskopioitakin. Läppärin näytössä palaa valo, mutta mitään ei näy...huomenna viedään se huoltoon. Tekisi kyllä mieli heittää koko kone seinään.

Mutta palatakseni tarinassamme taaksepäin Coober Pedyyn, joka on Australian opaalikaupunki. Saapuessamme kaupunkiin näimme tien varrella varoituksia syvistä kuopista, joihin voi pudota. Hiekkakasoja kohosi kohti taivasta vähän väliä kuin termiittikekoja. Kaupunkiin saavuttaessamme kirjattiin itsemme sisään Radeka's downunder underground motelliin, jonka majoitustilat ovat maan alla. Nälkä alkoi kaivertaa mahanpohjassa, niin päätettiin etsiä jokin ruokapaikka. Coober Pedyn keskustassa kävellessä pikaisella vilkaisulla pystyi tekemään johtopäätöksen, että kaupunki on todellakin karun oloinen kaivoskaupunki. Ruokapaikaksi valittiin John's Pizza Bar & Restaurant, joka oli kuulemma kaupungin paras. Tosin ei noita muita vaihtoehtoja tainnut paljon ollakkaan. ;) Jarkko ja Raita päätyivät maistamaan Coat of arms pizzaa, jossa oli savustettua kengurua, emua, camemberttia, pinaattia ja karpalohilloa. Me Tiinan kanssa sen sijaan päädyttiin hieman tavallisempiin vaihtoehtoihin, mutta maistettiin kuitenkin kenguru-emu pizzaakin.

Ruokailun jälkeen käytiin katsomassa, kun orpoja kenguruita syötettiin. Taidegallerian omistajat olivat alkaneet pelastaa orpoja kenguruita, joiden vanhempi oli jäänyt esim. auton alle. Nyt heillä oli siis takapihallaan kenguruita ja päästiin näkemään myös yksi ihan pikkuinen kenguru. Kaikista huvittavinta oli, että pienelle kengurulle oli tehty kankaasta pussi, johon se hyppäsi pää edellä samalla tavalla kuin olisi hypänny oikean äitinsäkin vatsapussiin. Jos halusi tukea pariskunnan toimintaa pystyi ostamaan pikkuiselle Joeylle maitojauhetta 20 dollarilla, maitojauheen kannen sai sitten kiinnitetty aitaan ja kanteen sai kirjoittaa oman nimensä ja terveiset.

Illalla päädyttiin tsekkaamaan Coober Pedyn yöelämä käymällä paikallisessa pubissa. 90 prosenttia pubin väestä oli miehiä, mutta hyvin me tytötkin mahduttiin sekaan. Oli ihan hauska tarinoida kaivosmiesten kanssa. Yöllä käveltiin takaisin hostellille eikä ollut mitään pelättävää, toisin kuin meitä oli varoiteltu. 

Keskiviikkopäivänä kierreltiin opaalikauppoja, joita pieneen kaupunkiin muuten riittää. Joka toinen myy opaaleja ja osassa kaupoista korut näyttivät ihan siltä, että ne olivat seisoneet vitriinissä useammankin vuoden. Tiinan äidille etsittiin syntymäpäivälahjaa.. Hintataso oli korkea mikä nyt jo tiedettiinkin vaihtoehtoja löytyi 45-10 000 dollarin väliltä. Löydettiin kuitenkin Tiinan budjetille sopiva vaihtoehto ja pitihän sitä myös itselle ostaa muistoksi kaulakoru.

Päivällä käytiin myös opaalikaivoksessa, jossa kierreltiin omatoimisesti. Kaivos oli pienempi kuin oltiin odotettu ja meille selvisi myös, että kaivosmiehet toimivat ns. yksityisyrittäjinä. Jokainen kaivaa opaalia silloin kuin huvittaa ja ei ole mitään yhtä yritystä, jonka alla kaikki työskentelisivät.

Viimeinen ilta otettiin ihan rennosti. Itse olin hieman flunssainen, eikä olokaan ollut mitä mainioin, joten jäin motellille, kun muut lähtimään kokeilemaan "noodlingia" eli opaalin kaivamista. Yöllä jouduttiin myös käymään paikallisessa sairaalassa kun yhtäkkiä alkoi pistää rintaan ja ahdistamaan henkeä. Sairaalassa otettiin EKG ja varmistettiin, että sydämessä ei ole vikaa. Olin aamuyön tarkkailussa. Aina välillä tuli semmoisia tosi kipeitä kramppeja yläkroppaan, mutta aamua kohti olo alkoi helpottaa. Tietysti pahimman olon toi se, että oli todella huolissaan mikä tuli yhtäkkiä. Syy ei selvinnyt, mutta oireet olivat aivan samanlaiset mitä paniikkikohtauksessakin. Nyt on pari viikkoa ollut onneksi ihan suht normaaliolo, joten toivottavasti mitään samankaltaista kokemusta ei enää tarvitsisi kokea.

Kaikesta huolimatta päätettiin jatkaa seuraavana aamuna matkaa kohti Ulurua. 

Roadtrip stop 3: Victor Harbour ja Adelaide

Lauantai aamuna kierreltiin hetki Mount Gambierissa, jonka jälkeen oli aika taas jatkaa matkaa etiäppäin. Mount Gambierista meille jäi jotenkin todella hyvä fiilis, jos niille seuduille palataan, niin Mount Gambieriin voisi käydä tutustumassa paremminkin. Lauantaipäivä noin muuten menikin pääosin ajamiseen.

Blue lake Mount Gambier, järvi vaihtaa kuulemma väriä turkoosista siniseen, riippuen  vuodenajasta.

Sinkhole, maanpinta on romahtanut, jonka seurauksena päällyskasvillisuus on  tippunut  alas ja muodostanut oman  erikoisen kasvillisuuskerroksensa. 

Illalla saavuttiin Victor Harbouriin, jossa oli tarkoitus mennä Tahlian isovanhempien luokse tädin synttäreitä juhlistamaan. Tahlia on ollut Leppävirralla lukioaikoina vaihto-oppilaana, joten niiltä ajoilta tunnetaan. :) Isovanhempien luokse pamahdettiin seitsemän aikaan illalla ja siellä oli joukko ystävällisiä ausseja paikalla. Päästiin syömään Tahlian ukin tekemää illallista ja ruoka ei kyllä loppunut kesken. Tarjolla oli jos vaikka minkälaisia herkkuja. Ilta meni rennosti jutustellessa ja kuultiin hyviä reissuvinkkejä matkalle kohti Darwinia. Coober Pedyssä ei kuulemma saa poiketa teiltä kovinkaan kauas, koska voi löytyy itsensä maanalaisesta kuopasta. Ihmiset ovat kaivaneet opaalia maasta ja eivät ole viitsineet täyttää aukkoja sen jälkeen, joten koloja saattaa löytyä. Kuultiin myös muutama varoituksensanainen muutamista paikkakunnista, joilla kannattaa olla varuillaan. Coober Pedy on kaivoskaupunki, jonka asukkaista 50 prosenttia ulkomaalaisia. Iltaisin pimeällä ei saa liikkua yksin ja muutenkin kannattaa aina vähän katsoa ympärilleen, mutta niinhän se on joka paikassa.. maalaisjärjellä mennään eteenpäin.

Illan päätteeksi jäätiiinkin kaikki sitten Victor Harbouriin Tahlian äidin luokse yöksi. Alkuperäinen suunnitelma oli siirtyä vielä illalla Adelaideen, mutta tulipahan nähtyä aamulla Victor Harbourkin. Sunnuntaiaamuna Tahlian äiti ja veli Tyne ajeluttivat meitä ympäri Victor Harbouria ja käytiin läheisessä suositussa piirakkakahvilassa hakemassa aamupalaa. Käytiin myös Tahlian äidin siskon miehen painofirmaan tutustumassa ja samalla saatiin mukaan lämpimiä vaatteita, jotka olivat painovirheen takia tai muuten vaan jääneet ylimääräisiksi kappaleiksi. Lämpimiä vaatteita olisi kyllä tarvinnut jo Great Ocean Roadilla... South Australiaan tullessa huomasi heti kuinka sää lämpeni.

Tyne, Darienne ja Kira

Bluetongue lizard

Painotoimistolta

Victor Harbourin jälkeen ajettiin Adelaideen ja oltiin vielä yksi yö Tahlian luona. Päivä meni autoa pakatessa, koska pieni paniikki alkoi kasvaa takaraivossa, että mihin saadaan tytöt ja heidän tavarat mahdutettua, mutta onneksi Mitsubishi on tila-auto. Illalla käytiin syömässä porukalla paikallisessa pubissa ja jaettiin kolmen vuoden kuulumiset. Oli kyllä huippa nähdä Tahliaa ja kiitos vielä vieraanvaraisuudesta. :) Oltiin myös todella ylpeitä Tahliasta, koska suomenkieli taittu Tahlialta tosi hyvin ja käytiin keskusteluja molemmilla kielillä. Ja toivottavasti nähdään parin vuoden päästä Tahlia asumassa Suomen kamaralla, tällainenkin olisi kuulemma mahdollista kunhan opettajaopinnot ovat ohitse. 

Viikonlopun jälkeen oli aika aloittaa jälleen uusi vaihe reissussa ja poimittiin tytöt kyytiin Adelaidesta. Eilen yövyttiin yksi yö Port Augustassa ja tänään ollaan matkalla Coober Pedyyn jälleen sateessa. South Australia on Australian kuivin osavaltio, mutta meidän tuurilla kerätään juuri kaikki sadekelit matkamme varrelle.. mutta eipähän ole tuskaisen kuuma..

Tällä hetkellä paahdetaan melkein 600 kilometria suoraa tietä Coober Pedyyn. Matkan varrella on ollut jo muutama lehmä ketarat ojossa tien varressa kuolleena.. ja eläimistä on varoituskylttejä tien varsilla.. Tielle voi hypätä kenguruita, lehmiä, vuohia, lampaita ja muulemma kameleita. 

Roadtrip stop 2: Great Ocean Road

Faktalaatikko:

Gate to Great Ocean Road

Great Ocean Road on yksi maailman upeimmista maisemareiteistä. Pituutta tiellä ei ole kuin vaivaiset 243 kilometriä, mutta matkan varrella on sitäkin enemmän nähtävää ja koettavaa. Great Ocean Road alkaa surffikaupunki Torquaystä (B100 Surfcoast highway) ja päättyy Allansfordiin (A1 Princes highway).

Great Ocean Road on rakennettu ensimmäisestä maailmansodasta palanneiden sotilaiden toimesta vuosina 1919-1932. Tie on rakennettu kunnioittamaan ensimmäisessä maailmansodassa menehtyneiden sotatovereiden muistoa.

Jarkko kantaa kortensa kekoon..

Melbournesta lähtiessämme meillä ei ollut oikeastaan suurempia suunnitelmia Great Ocean Roadin varalle. Tarkoitutksena oli mennä fiiliksen mukaan ja katsoa mihin päädytään. Keskiviikkona lähdettiin ajelemaan kohti Torquaytä. Sää ei oikein ollut taas meidän puolella ja koko päivän sataa tihutti. Torquayssä pysähdyttiin surffivaatemerkkien Rip Curlin ja Quicksilverin syntysijoille ja vierailtiin muutamassa surffikaupassa. Bells Beach käytiin vaan nopeasti autolla katsomassa, koska satoi kaatamalla.

Torquay, Surf City

Torquaystä matkamme jatkui kohti Lornea. Matkan pysähdyttiin katsomaan Split Point majakkaa ja koaloita. Lorneen saavuttuamme alkoi jo ilta hämärtää, joten alettiin etsimään majapaikkaa, kylmän sään ja sateen vuoksi päätettiin jättää telttailut tai autossa nukkumiset toiseen kertaan. Lornesta löytyi pari backpacker majoitusta, mutta vain toinen oli tähän aikaan vuodesta auki. Käytiin kysymässä myös muita vaihtoehtoja, mutta kaikissa oli vähän liian tyyriit hinnat. Backpackeria ylläpiti erittäin herttainen vanhempi rouva, joka lämmitti päiväämme ja mieltämme ystävällisyydellään.

Torstai aamuna käytiin katsomassa Erskine vesiputoukset. Yrittäessäni pysyä entisen partiolaisen Ari Jarkko Tapani Tuomisen perässä sademetsässä, kävelin päin puunoksaa ja löin pääni kunnolla ja itkuhan siinä sitten tuli. Vielä tänäkin päivänä päässäni on kipeä patti, mutta pääasia että suuremmilta aivovaurioilta vältyttiin. Erskine vesiputouksien jälkeen käytiin myös toisilla pienemmillä vesiputouksilla kävelemässä. Mielenkiintoisia reittejä olisi ollut vaikka millä mitalla, jos aikaa olisi ollut useampi päivä. Great Ocean Road ei itsessään tosiaan ole pitkä pätkä, mutta tien varrella on sen verran nähtävää, että jos yhtään haluaa paneutua ja käydä katsomassa erilaisia luontoreittejä, saa reissuun varata useamman päivän.

Great Ocean Road Cottages and backpackers, Lorne

Tykkään kohdasta "trees may fall, take care"

Erskine Falls

Vesiputouksien jälkeen oli vuorossa taas jälleen yksi majakka. Cape Otwayssä päästiin kiipeämään majakan sisälle. Alueelle oli 18.50 dollarin pääsymaksu per/nassu. Pääsymaksu on kyllä hieman suolainen siihen nähden mitä alueella on nähtävää. Niemen kärjessä on upeat maisemat ja hieno majakka, mutta matkan varrella on myös ilmaisia majakoita, joita voi pysähtyä katselemaan ja kokemus on melkein sama.

Cape Otwayn jälkeen tienvarrella on mitä hienoimpia kalliomuodostelmia. Löysin Jarkosta uusia puolia, kun lähes 5 minuutin välein oli uusi näköalapaikka ja jokaisella piti pysähtyä, vaikka osa kivimuodostelmista näytti melkein samalta. Iltaauringon laskiessa kerettiin vielä näkemään Great Ocean Roadin kuuluisin nähtävyys 12 apostolia. Yöksi päädyttiin jäämään Port Campbelliin.

12 apostolia

Vuonna 1990 romahtanut London bridge

On our way to treetop walk

Viimeiselle Great Ocean Road päivälle herättiin virkeinä ja sääkin oli hieman selkeämpi, joten päätettiin ajaa takaisin Cape Otwayhyn ja käydä kävelemässä Otway Fly Treetop walk. Treetop walk sijaitsee sademetsässä, johon on rakennettu noin 30 metrin korkeuteen teräksinen kävelyreitti. Reitin keskellä on myös 45 metriä korkea näköalatorni. Kokemus oli kirjaimellisesti päätä huimaava. Oli aikaa hurjaa kävellä sademetsän päällä ja kun katsoi alas näki teräsritilän välistä kuinka korkealla sitä oikeasti oltiin. Näköalatorniin kiivetessämme huomattiin, että torni myös huojui tuulessa mikä teki kokemuksesta vielä hieman jännittävämmän.

Loppumatkalla pysähdyttiin katsomaan lisää erilaisia kivimuodostelmia, jonka jälkeen ajettiin Warnamboolin kautta Mount Gambieriin, jossa vietettiin yö tähän astisista majapaikoista hienoimmassa. Old Mount Gambier Gaol on vanha vankila, joka tarjoaa majoitusta ja toimii myös oivana paikkana erilaisille juhlatilaisuuksille. Yöstä maksettiin 80 dollaria, mutta kokemus ja puitteet olivat mielenkiintoiset ja päästiin nukkumaan sellissä. :P

Vois ne olot sellissä huonomminkin olla....

Free to go.

                                             
                                       

                                             Tällä hetkellä matkamme jatkuu kohti Adelaidea...